Reissun loppumetrit jälkimuistelmina vol 2

Lauantaina aamun rauhallisten biitsifiilistelyjen jälkeen mopoilumatka jatkui viimeistä päivää, kohti Kutaa. Sen verran saatiin kuitenkin aamua venytettyä, että matkalla pystyi koukkaamaan aikaisella lounaalla samaisessa Warungissa kun edellisenä päivänä. Olisiko Kaidella ollut jo 4. tai 5. kerta samassa ravintelissa? Noh, tällä kertaa onnistuttiin edellisen päivän ylensyönnistä jo pikkuhiljaa toipuneina (päivällinen oli meikäläisen osalta peruttu edelliseltä illalta, sen verta huono olo oli vielä illalla!) valita pikkasen vähemmän sapuskaa, joten lopputuloksena jäi vähän kivempi fiilis paikasta. Edelleen mestan avokadomehu oli kyllä ihan parasta, mitä koko reissun aikana tuli saatua. Siitäkin nappasi voittajapisteet suvereenisti tämä paikka.

Avokadomehuun antaa kivan lisätwistin suklaakastikekoristelu. Tätä tullaan niin testaamaan Suomessa!

Jälleen kerran liikenne Kutaa lähestyttäessä alkoi olla aika infernaalinen ja päivän pakokaasuannostus oli nopeasti keuhkoissa. Katriinan Kuta-allergia oli sen verran aktiivisessa vaiheessa, että erottiin vauhdissa mukamas tarkkaan kartalta valitussa risteyksessä Kaiden siirtyessä pohjoisempaan. Valittu risteys luonnollisesti osottautui aika nopeasti vääräksi, sillä seikkailin Kutan pikkukaduilla noin 10 km säteellä varmaan tunnin haikailemaani hotellia hieman ärtyneenä siinä paahtavassa kuumuudessa ja ruuhkassa hakiessa. Hotellin (varmaan ensimmäinen majapaikka, jolla oli oikein nettisivut: http://thekubuhotel.com/) löydyttyä ei pahemmin napannut lähteä suunnittelemalleni mopoajelulle ennen värkin lopullista palautusta, vaan uima-allas ja pikkushoppailureissu jalkapelillä kiinnosti enemmän sillä hetkellä. Vaikkakin shoppailuintokin lopahti, kun pääsin Kutan pääkadulle suoraan niiden kovimpien menomestojen kohdalle. Voi sitä jumputuksen määrää taas, olihan kysessä lauantai-itapäivä vielä.

Jo ihan omalta tuntunut mopo piti kuitenkin palauttaa vielä saman illan aikana. Ihan kun olisi joutunut toisesta kädestään luopumaan, sen verran läheisiä meistä mopon kanssa ehti tulla! No ehkä ei nyt sentään, mutta jotain sinnepäin.. Mahtava värkki liikkua kuitenkin kyseisillä nurkilla, varmasti helpompi väline kun auto!

 Viimeinen näkymä lentokentällä Balista, kertoo paljon niiden mopojen määrästä..

Sovittiin näkevämme vielä Katriinan kanssa, pitäähän ne viimeiset reissuoluet vielä kumota huippumatkaseuran kanssa. Haahuilin moponpalautuksen jälkeen Kutan katuja pitkin takaisin hotellille, ja teimme treffit illaksi Brewers Beer Gardeniin, jossa sitten odotteli Kaiden lisäksi Lombokilta tuttu Aryas. Pöydässä liikkui vaihteleva määrä myös baarin omistajaa/henkilökuntaa/muuta tyyppiä, sillä Aryas tuntui tuntevan heitä enemmänkin. Mielenkiintoisin oli kyllä kaveri, joka esitteli Gorillazin raideria, kun oli tuomassa bändiä Balille konsertoimaan. Hiipparoin hotellille taas niiden pahimpien bilemestojen ohi ja jäin ihan mielenkiinnosta hetkeksi Sky Garden Loungen eteen seurailemaan lauantaiyön pahinta rytkettä. Merkittävin huomio oli se, että turvatoimia oli selvästi lisätty kaupungissa, kun poliiseja ja vartijoita oli joka paikassa. Ja sekaantuivat mm. känniseen pullon pudottamiseen katuun liioittelevan vauhdikkaasti. Syynä lienee tämä Suomessakin uutiskynnyksen ylittänyt tapahtuma: http://www.hs.fi/ulkomaat/Indonesian+poliisi+ampui+viisi+terroriep%C3%A4ilty%C3%A4+Balilla/a1305558096716

Kutan bilepaikkojen lähellä kun on hotellissa, voi ne öiset jatkot valvottaa kivasti. Noh, eipä se pahemmin haitannut, sillä ihan aamusta ehdin vielä juoksulenkillekin unen jäätyä jonnekin toisaalle! Kamat rinkkaan ja rinkka säilöön, ja vielä viimeinen rantafiilistely Kaiden kanssa surffaajia haikeasti ihaillen.

Vikat bisset rantabaarissa hetki ennen taksin lähtöä lentokentälle.

Vielä hymyilyttää useamman viikon paita & perse -oleilun jälkeenkin! Ja hei, onnistuin saamaan Kaidea kiinni jopa rusketuksessakin, hiusten vaaleneminen tuolle asteelle taisi kyllä jäädä harmittavasti kesken.

Reissun loppumetrit jälkimuistelmina vol 1

Nyt alkaa kunnon takaumakirjoitus, todella jälkijunassa, yleisön (ja itseni) painostuksesta. Yritetään saada loistavalle reissulle kuitenkin arvoisensa loppu. Tässä vaiheessa on kuitenkin siirrettävä syyllisyyden raskas viitta esimerkiksi liian hyville pääsiäissäille Suomessa heti paluun jälkeen. Jos aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, niin ei sitä oikein sisällä koneen äärellä malta pysytellä. Seliseli..

Noh, aloitetaan: Edellisessä kirjoituksessa jäätiin hummerinsyöntiin, eli silloin elettiin keskiviikkoa (28.3). Torstaiaamuna oli vielä surffiaika kaikille, minä suuntasin taas aalloille opettajani Rastan ja saksalaisen Eden kanssa. Kaiden kanssa vaihdettiin vuoroja meidän saapuessa breakin reunaan, sillä hän lähti jo kuuden aikaan Tomin ja Petterin kanssa meidän liikahtaessa "vasta" kahdeksalta. Aamuherätykset on jostain syystä ihan helppoja reissussa, eipä kyllä sama toimi täällä Helsingissä kouluaamuina. Ihme homma.. Minä palasin surffireissulta parin kunnon nose diven jälkeen juuri puolipäivän aikaan, jolloin aurinko tietysti olikin ärhäkäimmillään. Mistä seurauksena tietysti mukavat aurinkopalovammat takareisiin. Siitä olikin näillä esivalmisteluilla mukava hypätä heti mopon selkään ja joku yli 50 km ajo satamaan. Mopoilu alkoi jo sujua mukavan sikäläisellä itsevarmuudella ja röyhkeydellä, joten tuohon matkaan ei kauaa aikaa mennyt. Ja satamaan saavuttiinkin hyvin ajallan.. Ja tällä kertaa onneksi ilman vaivaannuttavia "ajokortti ja rekisteriote" -kysymyksiä. Mutta tietenkään aikainen satamassaolo ei takaa noilla leveyksillä mitään: oletettiin pääsevämme samantien odottavaan laivaan, mutta sehän tietysti meni rikki juuri kun lastaus aloitettiin. Seuraavaa sitten taas odoteltiin kuitenkin vain se 3 tuntia, ja Balin puolelle päästiin vielä saman päivän aikana. Illalla majapaikassa koko totuus sitten paljastuikin takareisien osalta: kyllä, pinkit toispuoleiset legginssit olivat siitä eteenpäin (ja edelleen) kuuminta hottia.

Perjantaina lähdettiinkin heti aamusta jatkamaan matkaa, ja minne mennään -arvonnan voittajaksi oli noussut musta hevonen, Bukitin niemimaa ihan Balin eteläkärjessä. Sinne hurautettiin suoraan nousematta kertaakaan mopojen päältä (mitä vähemmän liikettä iholleni, sitä parempi), vaikka liikenne oli jossain vaiheessa aika infernaalinen ja pakokaasuyliannostus meinasi iskeä. Ensimmäinen kohde oli Uluwatu, joka on käsittääkseni Balin surffausmekka, tai ainakin sieltä parhaina aikoina löytyy ne suurimmat/pelottavimmat aallot. Matkalla piti kuitenkin pysähtyä Kaiden jo aiemmalla Balian-reissulla löytämässä Warungissa, josta kuulemma sai maailman parhaat Nasi Campurit hinta/laatu-suhteeltaan. Noh, kyseessä oli kaksikerroksinen vitriini täynnä toinen toistaan paremman näköisiä herkkuja, joita sitten sai valita niin monta kun halusi järkyn riisikasan päälle. Ja sieltähän sitten valittiin kaikki mahdollinen, lopputuloksena hinta 23 000 rupiaa eli alle 2 euroa. Ja seuraava lopputulos oli huono olo ylensyönnin vuoksi. Mutta hemmetin hyvää se oli, komppaan Kaiden arviointia!

Tässä kohtaa vielä naurattaa...

Uluwatussa oli aika pienet aallot, mutta hieno paikka ihastella surffaajia! Siinä olisikin tavoitetta, että sinne uskaltaisi joku päivä meloa kallioiden välistä. Taitaa kyllä meikäläisen ihmisikä olla liian lyhyt vaan tuon tavoitteen saavvuttamiseksi, sen verran haastavalta paikalta näytti näin maallikonkin silmiin.

Uluwatu ja surffituristi

Viimeinen yhteinen yö päätettiin viettää Balangissa, edelleen Bukitin niemimaalla ja surffimestoilla. Meikä ei uskaltautunut kärventyneine nahkoineni enää veteen muutenkin uimaan, ja pelkkä rannalla biksuissa esiintyminenkin tuotti henkistä tuskaa kauniin majakkamaisen värityksen vuoksi. Balanganissa löytyi rantakaffilasta reissun halvin majoitus, muistaakseni 80 000 rupiaa/yö elikkä päälle 5 euroa kahdelta hengeltä: pinkissä huoneessa palmunlehväseinin, parivuoteella tietysti. Meren muhkea kohina kuului ihanan tasaisena koko yön, alla olevasta kuvasta huomaa miten rannalla majapaikka oli. Terassilta pääsi suoraan veteen. Muuten aika alkeellisista oloista huolimatta paikasta löytyi myös ehdottomasti reissun paras suihku, jossa oli mersun merkki (!). Aika yllättävää.

Balangan laskuveden aikaan

Hummeriaika!

Kun hummerikylässä asuttiin, pitihän sitä hummeria tietysti syödä: 1,1 kg/425 000 Rp (~35 €), kahdelle enemmän kun riittävästi suupalaa lisukkeineen näissä veijareissa. Nam!

Veden päällä ja alla

Gerupukissa vierähti taasen se 4 yötä agendalla surffausta, sukellusta, surffausta, hummerin syöntiä ja surffausta. Gerupuk Insides -surffibreikki tuli siis meikäläisellekin lopulta tutuksi loistavan opettajan, Rastan, avulla. Kai jotain kehitystä on tapahtunut, kun vikat kerrat huidoin aalloilla 7 ft 7 -laudalla alun yli 9 ft longboardin jälkeen. Pikkasen kevyempää meloa lyhyemmällä laudalla, ja melomistahan vedessä pääse harrastamaan tuossa lajissa sydämensä kyllyudestä! Noh, turha tässä on surffitaidoilla liikoja kehuskella silti, koska ilman Rastan tönäisyjä en niitä aaltoja olisi kyllä päässyt vielä ratsastamaan. Mutta tuntuu se hyvältä silti päästä kauniisti liukuvan laudan päällä seisomaan ja jopa hieman hallita mihin suuntaan ollaan menossa. Tästä on hyvä jatkaa, seuraavaa surffireissua odotellessa. Ja vikalla surffilla kunnolla kärvennettyjä takareisiä parannellessa. Ei ole ihan näin valkoisen miehen

Kävin kaksi hupisukellustakin (fun dive PADIn mukaan) paikallisen shopin Inkan (mies) kanssa testaamassa. Tällä kertaa oli taas aivan erilaiset maisemat kun Gilillä: siellä korallit olivat aika huonossa jamassa myrskyjen ja ihmisen jäljiltä, mutta muuten näkemistä riitti. Kutalla taas oli paljon pehmeää, sienenmuotoista korallia ja vähän tuhon jälkiä. Ja jättihummeri elämistössä mm. Edelleen homma alkaa sujua paremmin ja paremmin, tällä kertaa sain ilman kulutuksenkin pidettyä oikein hyvin kurissa! Toisella sukelluksella lähinnä alkoi tulla kylmä, vaikka vesi oli 28 asteista.

Eteläinen Lombok

Varsinainen Kuta skipattiin suoraan ja suunnattiin heti eteläiseen surffimekkaan, Gerupukiin. Todellisuudessa kyseessä on pieni kalastajakylä, joka elää lähinnä merilevän kasvatuksella ja hummerien kalastuksella. Kaiden surffihammasta kolotti Gilin aallottomien päivien jälkeen sen verran, että mopon selästä päästyämme jäin ennen kun huomasinkaan tuijottelemaan surffibreikille vievän veneen peräaaltoja. Onneksi kylän majapaikkavaihtoehdot olivat sen verran vähäiset, että Edo's homestay, jonka pihaan ensimmäisenä parkkasimme, oli kelpo majapaikka kun laiskana sinne rinkan raahasin muita paikkoja katsomatta. Toistaiseksi reissun halvin, 120 000 Rp. Eli noin 10 €/ huone/yö.

Takaisin ruotuun

Rento elämä oli 4 yön jälkeen aika vaihtaa vähän sporttisempaan menoon, jotta vyötärölle ei pääsisi kertymään liian monta Bintangia ja ylisuurta mereneläväateriaa.

Seuraava kohde oli Kuta, jota erotuksena Balin turistihelvetti-Kutasta kutsutaan yksinkertaisesti Kuta Lombokiksi. Eikun vaan mopon päälle ja koko Lombokin poikki saaren eteläpuolelle. Matkaa piti olla vajaa 100 km, mutta päätettiin ajella sen verran reteästi omasta mielestämme oikeaan suuntaan kysymättä neuvoja joka nurkassa, että lopulta matka olikin 40-50 km suunniteltua pidempi. Matkan yksi kohokohdista sen oikean tien löytymisen lisäksi oli hyvin kämäseltä näyttänyt random bakso-ravintola jossain ihan sattumanvaraisessa kylässä: Kaiden keitossa oli kaikkea kanasta, naudasta, kalapullista, haipalloista sieniin (bakso kulinar!), kun taas omastani löysin maittavan taskuravun. Ja keitot tehtiin niin tunteella ja Top chefmäisillä otteilla kuulemma 5 tähden hotellin kokin toimesta. Ja hintaahan keitoille kertyi vähän päälle 1 € laaki, ihanan kallista.

Tuoretta merenelävää

Gileillä sai myös monenlaista merenelävää kookospähkinän kuorihiilloksella grillattuna lautaselleen, ja halvalla. Ja helevetin hyvää. Esim jättimäinen tonnikalavarras vähän päälle 3 € (kuulemma ei ryöstökalastettua, jep..)