Viva la Nicaragua!

Lähtö Miamista perjantaina aamutuimaan, tsiisus siellä oli kylmä! Lähiapteekista kun kävin hakemassa aamupalaa, ei huppari ja pitkät housut riittäneet, auringonpaisteesta huolimatta. Tiedän, tiedän.. Suomeen verrattuna se päälle 10 astettakin on jo paljon. Mutta jotenkin en ihan moista viileyttä Miamilta odottanut. Mutta eipä haitannut menoa, silti hyvin positiiviset jäähyväiset voi kyseiselle paikalle jättää. Tapaamme kyllä toistekin, sen voisin vaikka vannoa.

American Airlines on tälläkin kertaa ajallaan, joten matka jatkuu AA:n hyvin hämmentävästä check-in -systeemistä huolimatta. Koko Miami on ollut aika espanjankielivoittoista, mutta kentällä se vielä korostuu. Ja Managuaan laskeuduttua espanja ottaa täysin vallan. Liekö kielitaidottomuuteni näkyy päällepäin, kun edestäni melkein kaikki täkäläiset napataan tullin tarkemaan tavaratsekkiin, mutta minulle vaan nyökkäillään. Tai sitten en näytä riittävän muulilta.. Maahantulovirkailijaa taas tuntuu jostain syystä kiinnostavan enemmän passini Mongolian viisumi kiitävine kuvioineen. Käyn nappaamassa kentältä vielä täkäläisen lentoyhtiön, La Costeñan, lentoliput Semana Santan (pääsiäinen) reissua varten. Pääsiäinen on tarkoitus viettää Katriinan (asuu siis täällä Managuassa toistaiseksi) ja Rosan (saapuu mestoille pari viikkoa jälkeeni) kanssa Karibian puolen Corn Islandilla. Jos vaan majoitus saadaan vielä järjestymään, Semana Santa on täälläkin suosittu aika lomailla.

Katriinan ystävällisesti diilaama luottotaksikuski Freddy kaartaa juuri sopivasti paikalle, kun kyllästyn hikoillen torppaamaan muiden taksikuskien tarjokset kyydistä. Lämpötila on aamun Miamin tärinän jälkeen pompannut varmaan 20 astetta, taidetaan olla reippaasti 30 paremmalla puolella. Suunta kohti Los Roblesia ja Cooperativa de artistas visuales:ia. Katriina asuu käytännössä jatkuvan taidenäyttelyn keskellä, eräänlaisessa taiteilijoiden osuuskunnan talossa. Todella kiva paikka! Talossa asuu Katriinan lisäksi osuuskunnan "toimihenkilö" Saida, ja nähtävästi melkein kalustoon kuuluu myös italialaistaustainen Leo. Majottaudun pariksi yöksi ennen kielikurssia osuuskunnan tiloihin. Kaupunginosa Los Robles on kuulemma niin keskustaa, mitä tässä kaupungissa keskustaksi voi edes kutsua.

Tähän väliin pitää muuten välittää Nonnalle erityiskiitokset mukaan pistetyistä lahjuksista, tulivat oikeaan osoitteeseen ja heti käyttöön. :)

Katriina toivottaa tervetulleeksi kotiinsa

Managuan sijaintia Lago de Managuan rannalla pääsin jo kivasti lentokoneesta ihmettelemään. Samoin horisontissa näkyviä useita tulivuoria. Kuiva kausi näkyy myös kellertävänä maaperänä. Managua on aikalailla samaa kun Espoo: ei varsinaista keskustaa (se vanha keskusta tuhoutui 1972 maanjäristyksessä eikä ole ollut pätäkkää rakentaa sitä uudetaan) ja autolla pitää liikkua joka paikkaan. Managuaa ei pahemmin kehuta missään matkaoppaissa, mutta ensikosketus ei ole mitenkään huono. Kuitenkin on Väli-Ameriikan pääkaupungeista se turvallisin, mikä tietysti ei ehkä ole ihan hirveän hyvä referenssi vertailukohteet huomioonottaen. Mutta eiköhän täälläkin terveellä järjellä pärjää. Taksilla liikutaan pääasiassa kaupungissa, se kun on kuitenkin halpaa hupia.

Perjantai-iltana tutustutaan kuitenkin ihan kävellen lähiympäristöön, ei näytä mitenkään kummemman pelottavalta. Naapurustossa on pari tanskalaista tyttöä, joiden kanssa liikahdetaan kylille: vallankumousbaari Antologiassa on lattarilivemusakkia vallankumoussankareiden seiniltä tuijottavan katseen alla. Oluen hinnan tarkistus: pullo Toñaa ehkä 70 senttiä. Rommia saa aikalailla samalla hinnalla ainakin seuraavasta menomestasta, Fussionista, jossa on reggea-konsertti. Ja todella mielenkiintoista jengiä: eri maista, hieman eri agendalla, mutta kaikilla yhteisenä kiinnostuksena tämä hieno maa. Aikamoista kielikylpyä koko ilta, kun yritän kuunnella ja ymmärtää ympärillä käytäviä keskusteluja. Välillä jopa ymmärrän keskustelunaiheenkin, joten ehkä tässä on vielä hippunen toivoa.