Hiukset hulmuten kohti uusia seikkailuja tyhjää high waytä pitkin moottoripyörän selässä, oi vapaus! Totuus: tukka liimautuneena hikisenä kypärän ja kuupan väliin kosteudesta ja kuumuudesta, skootterin pärinä ei ole ihan yhtä miehekästä kun kunnon Harrikan jyrinä ja näillä leveyksillä ja liikennemäärillä se 50 km/h on kyllä ihan riittävä, jotta voi välillä ohitella hitaampiakin. Ai niin, ja pitää muistaa pysytellä vielä tien vasemmalla puolella. Mutta kyllä tuostakin saa aika huiman vapauden fiiliksen päälle, vaikka ei kuullosta ehkä kovin raflaavalta. Skootteri on kyllä autoa parempi kulkuväline ensimmäisen Legian-Ubud -välin (noin 40 km) perusteella: ilmastointi toimii edes jotenkuten, voi ohitella miltä puolelta haluaa muita tiellä liikkujia, risteyksissä voi aina kiilata autojen edelle eturiviin kärkylle ja mitä parasta: ei tarvitse pysähtyä tiensivuun kysymään reittiohjeita! Kunhan huikkaa viereiselle mopedistille risteyksessä, niin johan löytyy neuvoja ja jopa perille opastajakin. Lounaspaikkaankin asiaa tienvieressä parin sekunnin verran ihmeteltyä viedään suoraan, ja opastajan eksyttäminen ei onnistu vahingossakaan, vaikka meidän näköpiiristä kaveri häviääkin. Näin lokaali lounasseurakin on siten taattu. Toimii! Ja rinkat ja Kaiden lautakin kulkee mukavasti matkassa.
Ubud sisämaassa siis saavutettu. Yritimme täkäläisittäin ajaa kaupungin keskustassa vähän "vahingossa" yksisuuntaista väärään suuntaan oikaisuun takia, mutta äkkiä tuli jo risteyksessä noottia: locals only drive there, you no. Samat säännöt kaikille? Noh, löysimme kuitenkin kivan majapaikan: penthouse jättiterassilla, jolta voi ihailla ympäöiviä riisipeltoja. Ja aamupala tulee omalle terassille, ihan ok sekin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti