Padangbai

Krampeista ja muista nyrjähdyksistä huolimatta keskiviikkona oli aika jatkaa matkaa. Olisihan Ubudissa ollut vielä paljonkin tiristeltävää, mutta eipä jäädä tuleen makaamaan: 23. päivä on Day of Silence, joka nimensä veroisesti on päivä, jolloin koko saari on totaalisen kiinni. Edes hotellista ei saa kuulemma poistua. Tärkeimpänä "kokemuksena" edellisenä iltana on joka kylässä ja kaupungissa jotain karnevaalityyppistä meininkiä, joka olisi kiva kokea täällä Balilla. Kuitenkin olimme päättäneet sitä ennen käydä viereisillä Lombokin ja Gilin saarilla, joten aikaa ei ole ihan hillittömästi tuhlattavaksi. Ja rehellisesti sanottuna tuo matkaseurakin alkaa pikkasen ahdistua täällä sisämaassa, kun surffilautaa ei pääse vedessä uittamaan. :)

Tällä ajatuksella hypättiin kaikkine maallisine matkatavaroinemme mopojen selkään suuntana Padang Bai, josta suunnitelman mukaan oli tarkoitus veneillä samana päivänä Lombokille. Mutta mites kävikään: täällä ollaan edelleen ja kello lähenee yhtätoista illalla. Lähestyimme satamaa hyvissä ajoin ennen kymmentä, ja jo kilometrejä ennen törmäsimme Vaalimaa-tyyppiseen rekkajonoon. Mopolla tietty singahdettiin se useampi kilsa vastaantulevien kaistalla, ja satamaanhan se jono meidät suoraan johdatti.

Oltiin päätetty jo aiemmin ottaa mopot Lombokille mukaan, tykkäsivät sikäläiset Balin laatoilla olevista mopoista tai ei. Niillä sitten puskettiin noin 10 metriä sataman portista sisään ensimmäiseen 1,5 h stoppiin: kansainvälinen ajokortti ja rekisteriote, kiitos! Näillä sanoilla poliisisetä otti meidät vastaan ja siitä se riemu sitten alkoikin. Eihän kummallakaan ole sitä kansainvälistä ajokorttia, meikäkin kun unohti omansa näppärästi kotiin. Ja Kaiden pyörän rekisteriote oli jossain muualla kun pyörän satulan alla, mistä minun omani löytyi. Ajokortista saatiin pitkä saarna toistolla 'you can drive with this licence in Europe maybe but in Indonesia you need..". Sopivan nöyrinä kun sitä aikamme kuunneltiin, tuli synninpäästö sanoilla "next time..".

Se rekisteriotehässäkkä veikin sitten aikaa: Kaide ja poliisisetä juttelivat vuorotellen pyörän vuokranneen kundin kanssa. Sovittiin jo, että pyörä jää satamaan ja jatketaan lautalle yhden pyörän voimin. Poliisi pomppasi puikkoihin, Kaide ritsille ja minä jäin tuijottelemaan perävaloja kaikkien kamojen keskelle, kun käsitykseni mukaan lähtivät viemään pyörää säilytykseen johonkin hotelliin. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen Kaide kurvaa kuitenkin samalla pyörällä takaisin: olivat käyneet poliisiasemalla vähän juttelemassa, ja suurena kädenojennuksena poliisisetä oli kirjoittanut lapun, jolla saisikin yllättäin ajella Lombokillakin vapaasti. Tämä lysti kustansi sen 200 000 rupiaa, mutta taisi olla halpa hinta koko seikkailusta. Olisi voinut rahastaa korteistakin, joten päästiin aika helpolla (tällä kertaa).

Tästä selvinneenä kurvaamme tohkeissamme vikat metrit sataman portille todetaksemme, että se Vaalimaan rekkajono tosiaan oli ollut siinä jo kotvan, sillä laivoja ei huonon kelin takia ole mennyt Lombokille päivään pariin. Optimisteina jäädään kuitenkin hengaamaan mestoille, ja parin tunnin jälkeen päästään jopa ostamaan liput ja siirtymään varsinaiseen lastausjonoon. Joku laiva siis taisi päästä jopa liikkeelle. Mutta siihen sitten tuuri loppuikin, sillä kokonaisuudessaan 8 tunnin satamassa hengailun jälkeen kuulutettiin, että tänään ei lähde enää mitään. Ja tarkempien tiedustelujen jälkeen kuultiin, että ei välttämättä huomenna. Että ehkä ylihuomenna. Jos silloinkaan. Jep, olisi kannattanut kuunnella sitä ihan ensimmäistä kaveria puolenpäivän aikaan ja samantien mennä ottaa se hotelli. Saas nähdä milloin täältä siis päästään etenemään, ja jääkö hiljaisuuden päivä hiljaisuudeksi jossain saarilla.