Granada jatkuu

Väsyneet juhlijat aloittelivat lauantaita salvadorilaisella pupusawa-lettusilla, eipä hassumpaa parantelupöperöä ollenkaan. Sen verran hidas päivä käsissä, että suuremmat sight seeing - suunnitelmat oli parempi jättää sunnutaille. Miespuolinen seuralaisemme onnistui jostain syystä lukemaan rivien välistä, että meidän olisi kivempi kommunikoida kotva keskenämme ihan suomen kielellä. Letkeää haahuilua ja hoohailua pitkin Granadaa, lähinnä vastaantulevia kauppoja kierrellen ja sovitelleen biksuja ja muuta rekvisiittaa pääsiäisen Corn Islandin reissua ajatellen. Ja osui kohdalle yksi museokin jopa.

Mistä kärsivä ilme..?

Etsi kuvasta suomalainen

Siellä missä on musiikkia, siellä bailataan

Nimimerkille Vantikka: eikö näytäkin ihan mun Mii-hahmolta?

Kotihuijari teki päivän aikana pari paluuta, joista jälkimmäinen oli onneksi sen verran tyhjentävä, että äijä älysi siirtyä tuottavammille apajille. Vähän jäi harmittamaan, että millä tavalla hän olisi meistä yrittänyt hyötyä. Ei reppana ehtinyt mitään näppärää "lapseni on sairas, tarvitsen rahaa tms." -lausahdusta edes heittää.

Katriina hyppäsi rennon iltapäivän päätteeksi Managuaan menevään bussiin, ja jäljellejääneet vetäytyivät sopivasti pimeän tullessa alkaneen sähkökatkon saattelemana hostellin pimeyteen. Otsalamppu lähti ihan sattumalta vkloppukassiin mukaan, ja hyvä niin. Sähköt eivät palautuneet kunnolla koko iltanan ennen nukkumaanmenoa, ja koko kaupunki tuntui olevan siellä täällä valaisseita generaattoreita lukuunottamatta pimeänä. Kävimme M:n kanssa yrittämässä siitä huolimatta terasseja, sillä satuimme aiemmin törmäämään edellisellä viikolla lagunalla olleisiin Kimiin ja Kelseyhin. Sovittiin näkevämme myöhemmin, mikä olikin sitten vähän liikaa luvattu nähtävästi siinä pimeydessä..

Sunnuntain ohjelmassa olinkin sitten se varsinainen Granada sight seeing. Aamu alkoi pikkulinnoituksella, jatkuu vanhan sairaalan raunioissa, kirkkobongailua, kirkon museon bongailua, rantabongailua (centro turistico) ja Las Isletas. Ja näistä lisää myöhemmin.. Nyt León siirtyy unten maille. Koettakaa kestää mukana, rakkaat lukijat. Huonosta suomenkielestä (aikamuodot vaihtelee vähän epäloogisesti, tiedän) ja muutenkin sekavista tarinoista huolimatta. Ja Juhon ei sitten tarvitse tähän(kään) vihjailla mitään.

Granadan värejä

What happens in Granada stays in Granada? Ja sama espanjaksi

Pikkasen taas alkuun vastakommentoitava edellisen "artikkelin" kommentteja: kuvat tosiaan vääristävät aika tyylikkäästi, jos mielikuva on se, että paaston vaikutukset ovat vielä näkyvissä. Oma fiilis on aikalailla päinvastainen, sillä lagunalla ei ehtinyt kärsiä nälkää. Se pari lämmintä ruokaa päivässä ja aamupalalla gallo pintoa, mysliä, munakokkelia.. tuo ruokamäärä ei pue meikäläistä. Juuri äsken Leóniin saavuttuani ensimmäinen tehtävä olikin käydä ostamassa lähimarketista hedelmiä. Mukaan lähtikin sitten jättimäinen papaya ja ananas, molemmat alle euron kappale.

Niin se Granada... Yleisön pyynnöstä:

Hostelli löytyi onneksi kivuttomasti, ja random valinta osottautui aivan loistavaksi (http://www.nicaraguahostel.com/)! Jos joskus joku eksyy Granadaan, niin ehdottomasti kannattaa valkata Oasis hostelliksi. Dormista sänky lähtee 8 taalalla. Todella isot ja mukavat oleskelutilat ns. sisäpihalla, riippumattoja, pieni uima-allas jopa. Muy bueno!

Hostel Oasis

Naama kuntoon ja kylille. Granada on aika turismokaupunki, mitä se nyt täkäläisittäin voikaan sitten tarkoittaa. Värikästä pintaa, vähän ehkä turhankin sliipattua jossain kohdissa muuten maan tasoon nähden. Siirtomaavalta on vahvasti näkyvissä, kirkoissa ja taloissa. Kuten hostellin sisäpihallakin on nähtävissä. Oikein kunnon turistibulevardikin löytyy kymmenien ravintoloiden reunustamana. Sinnehän sitä piti tietysti ensimmäisenä suuntia, kun kerran ulos oli tarkoitus lähteä. Illasta kehkeytyikin aika mielenkiintoinen, paikkaa vaihdettiin innokkaasti terasseista kaupungin kerman bailumestaan ja siitä aina rantabulevardin jo kiinni menneeseen ravinteliin. Porukka oli ensin meidän kolmen iskuryhmä, mutta jossain kohtaa saatiin paikallinen huijari tai kylähullu, ei selvinnyt kumpi, mukaan ja hän sitten säätkin porukkaa paikasta toiseen. Aika huono huijari kylläkin, koska ei saanut meiltä kyllä yhtä oluttakaan. Kaamea jenkkiaksentilla varustettu ADHD-tapaus, mutta illan riennoissa kulki perässä ihan näppärästi. En lupautunut menemään hänen kanssaan naimisiin, vaikka siinä illan hämärinä tunteina sellaistakin vaihtoehtoa väläyteltiin. Jos kaveri kertoo itse olevansa 35 ja veikkaa minua vanhemmaksi, ei lähtökohdat huijariudestakaan huolimatta ole kovin hyvät. Tässä kohtaa on pakko kyllä mainita, että kaikki muut kohtaamani ovat tähän mennessä olleet kovin yllättyneitä ikäni kuultuaan. Ja Juholle tarkennuksena, että olisivat arvanneet alaspäin.

Nos gusta Flor de Caña

Kaupungin kerman bailumesta El Club päästi ystävällisesti tytöt ilmaiseksi sisään, joten pitihän sekin käydä katsomassa. Meidän perässävedettävämme maksoi pienen mukinan saattelemana itsensä sisään, vaihtoehdot taisivatten olla aika vähissä kun tytöt olivat jo baaritiskillä siinä vaiheessa. Katriinalle tiedoksi, että seuraavana päivänä El Clubissa olisi ollut syntymäpäiväbileet ja kovia juomatarjouksia. Ei kovin miellyttävä paikka, joten en kyllä ikävöinut takaisin. Kaupunkin creme de la creme ei tehnyt vaikutusta, vaikka meidän kotihuijarikin kovasti väitti siihen kuuluvansa. Aina kun kovalta huitomiselta ja vakiolauseilta "I have loads of money, money is not a problem" ja "my family is very powerful" yms. vaan ehti.

Kuvan tummin meidän kotihuijari

Karibian rannikolta kotoisin oleva, ja kunnon kreolienglantia puhuva, Oliver pääsi myös kuvaan. Valitettavasti video kyseisen taiteilijan loistavasta esityksestä aiheesta "crab soup day" ei taida tänne oikein asettua nätisti. Katriina: näin sunnuntaina Oliverin samoilla nurkilla ihan päivän valossa. Ja jotain näytti maalailevan, että ei sitten ihan pelkkä pilviveikko ollutkaan, ehkä.

Jossain vaiheessa siirryttyämme yhteen jo melkein kiinni menneeseen ravinteliin seuraamme liittyi 3 reissaajaa samasta hostellista, akselilta USA/Kanada. Samaisessa paikassa hetken pöydän luona roikkui espanjalainen vanhempi herrasmies, joka innostui kertaamaan Suomesta tuntemiaan paikkoja tyyliin Maarianhamina ja Kokkola. Mikä lie ex-rikollinen, joka tullut tänne lain kouraa karkuun. Niitä tässä maassa kuulemma on ihan riittävästi omiksi tarpeiksi muutenkin. Hän ei sentään jatkanut baarikierrosta kanssamme.

Bar hoppingin viimeinen kohde oli jossain rantabulevardilla, ja tietysti sekin jo menossa kiinni. Tunnelmaa taksista, jossa on takapenkillä noin 6 henkeä kuvanottohetkellä (kundi oikealla on Remus/remis taijotainsinnepäin Kanadasta). Rantakeikan opetus: jos lähdet nicaragualaisesta, jo kiinni laitetusta baarista, katso, että ovelle ei ole viritetty ketjuja estämään kunnon ihmisten liikkumista. Ja tässä kohtaa voi vaan arvata, kuka moisiin ansoihin kapsahtaa. Nonna saa vain yhden arvauksen, muille kaksi.

Livemusakkia kaiketi lähdettiin tällä reissulla etsimään, mutta aika hiljaista oli. Yhdessä baarissa oli sikäläinen trio erectus soittamassa salsaa ja jotain muita epämääräisiä lattaribiittejä syntsalla, mutta siihen se illan anti aika pitkälle jäinkin. Seuraaviin mestoihin kun mentiinkin sopivasti aina bändien lähdettyä, joten seuraavalla kerralla paremmalla onnella. Hauskaa kyllä oli, koko rahalla!

Pueblos Blancos y Granada - Takaumia viime viikolta osa 2

Perjantaina viimeiset tunnit puun alla Gabriellan kanssa, ja perään opettajan arviointi. Annoin opelle parhaat arvosanat, vaikkakin nyt tämän viikon tuntien jälkeen voisin ehkä miettiä vähän tarkemmin. Kuitenkin Garbiella oli hyvä opettaja, vaikkakin ehkä turhan leppoisa meikäläiselle, joka tarvitsee enemmän kotitehtäviä ja kovempaa rotia kokonaisuudessaan. Vain siten täälläkin saa iltaisin eniten aikaan kielen kanssa, ettei ihan mene muiden kanssa seurusteluksi ja haahuiluksi. Perjantaiaamun paras harjoitus taisi kuitenkin olla, kun yritin keskustella espanjaksi Pablon kanssa taas vähän käytännön asioista. Selvitäs siinä tällä espanjalla, että meinaan lähteä vklopuksi Granadaan, mutta palata sunnuntaina. Ja sitten lähden jatkamaan matkaa seuraavalla viikolla joskus, mutta en tiedä vielä milloin. Että onko ok, jos sovin tarkemman hinnan vasta ensi viikolla... Puu-uh!! Jostain kumman syystä näyttää siltä, että sain asiat kuitenkin jotenkin selvitettyä.

Iltapäivän aktiviteetit onkin tuntien jälkeen tutustuminen Pueblos Blancos: Catarina y San Juan de Oriente. Jälkimmäinen on valkoisista kylistä se, jossa tehdään kovasti kaikenmaailman savikipposta. Sarjassamme reppureissaajan "lempipaikkoja", kun ei pysty ostamaan mitään kivaa jättikippoa, vaikka se näyttäisi miten kivalta kotosuomessa. Catarina taas on tunnetuin varmaan näköalapaikastaan, josta näkee koko meidän Laguna de Apoyon (se 6 km halkaisijaltaan edelleen ja tämän maan puhtaimmat vedet varmaankin, loisto uimamesta).

Nuestra Laguna de Apoyo, muy bonita

Aktiviteettien jälkeen olikin aika pistää pikkureppu kuosiin ja suuntia viereisen koulun nurkille odottelemaan bussia Masayaan. Bussin tulon kuulee kivasti 3 kertaa päivässä, sillä kuski ilmoittelee kraaterin reunalle saapuessaan jo tulostaan iloisilla tööttäyksillä. Sinänsä ihan kiva, sillä ensimmäinen bussi saapuu rinnettä alas kuuden jälkeen aamulla. Ja tööttäily jatkuu koko matkan rinnettä alas... Mutta mikäs siinä oli bussia odotellessa, kun lähipuussa roikkuu apinoita ja "pysäkillä" hengaili myös marimban soittaja, joka ystävällisesti ilostutti bussinodottajia rytmeillään. Ja kun vielä yhden meidän keittäjän mies viihdytti turismoja jutuillaan (=loistavaa kieliharjoittelua taas), niin huonomminkin aikansa keltaista koulubussia odotellessa voisi viettää. Kohti Granadaa siis! Mukaan lähti tanskalainen Magnus, joka nähtävästi ymmärsi hyvän seuran päälle. Tai oli muuten vaan kyllästynyt hengailemaan viikonlopun lagunalla eläkeläisseurassa..

Koulubussi ja marimba-mies

Koulubussissa on tunnelmaa

Kuvien kokoa on pakko vähän muutella, kun osa tuntuu vähän vääristyvän ikävästi. Saa vapaasti kommentoida, mitkä kuvat ovat kooltaan parhaimpia, jotta tiedän mitä on parasta käyttää. Ei tässä ehdi kaikkiin vivahteisiin tutustua itse. Kuitenkin, ylläolevassa kuvassa matkakohteena on siis Granada, jossa ensimmäinen haaste olikin löytää Katriina. Ei kovin paha haaste, sillä onnistuimme saapumaan aikalailla samoihin aikoihin mestoille huolimatta siitä, että me Magnuksen kanssa jäimme omasta kanabussistamme (chicken bus, eli juurikin keltainen koulubussi) jonnekin kaupungin laitamille. Onneksi taas ystävällinen kaupungin asukki ohjasi ummikot Parque Centralin nurkille. Ja eikun yöpaikan metsästykseen ja iltaelämään valmistautumiseen..

Parque Nacional Volcán Masaya y Jueves de Verbena - Takaumia viime viikolta osa 1

En la laguna de Apoyo

Koska taas on ollut aikalailla taukoa blogin päivityksen kanssa (ja koska tämän on myös oma matkapäiväkirjani), kirjoittelen takautumia pätkissä. Jotta rakkaat lukijat eivät väsähtäisi toivottavasti ylipitkiin teksteihin. Ensinnäkin huomasin jo heti kirjoitusvirheitä omissa espanjankielissä aiemmissa yritelmissäni.. Mutta ei mennä niihin. Toiseksi, erään artikkelin otsikkona käytettyä "me vale verga" -sanonta ei sitten kannata ihan jokaiselle vastaantulevalle spanielille huudella, sillä sisältää vähän rujohkoa kielenkäyttöä. Vielä kommentti nimimerkille "opettaja Espoosta": kyllä siinä puun alla opiskelussa on ne huonotkin puolet, ei ole kovin kiva saada keskelle kirjaa läjä vetelää linnunkakkaa kesken tunnin.

Viime torstaina kävimme tosiaan tutustumassa nähtävästi Latinalaisen Ameriikan ainoaan aktiiviseen tulivuoreen (näin opas meille ainakin kertoi). Missään vähänkään kehittyneemmässä maassa ei kyllä pääsisi noin lähelle täysin aktiivista tulivuorta, tavallaan aika pelottavaa. Vuori tussautteli jatkuvalla syötöllä hyvin rikinkatkusita savua, ja vähemmästäkin alkoi kaivata hengityssuojaimia. Meidän opasparka oli työskennenyt siellä 3 vuotta, ja hänellä oli todella paljon vaikeuksia puhua "savuisimmissa" kohdissa. Savun lisäksi vuori murisi hyvin uhkaavasti.. aivan kuten olisi ollut merenrannalla massiivisten aaltojen pauhua kuuntelemassa. Kuulemma 2001 vuori oli päättänyt heitellä suuria kiviä siten, että näköalapaikan autot olivat saaneet osumaa. Ihmisuhreja ei ihme kyllä ollut tullut. Tämän tapahtuman seurauksena nykyään autot on parkattava nenä tulosuuntaan, jotta tilanteen tullen poistuminen on mahdollista hyvinkin pikaisesti. Me emme valitettavasti (?) päässeet todistamaan kuitenkaan yhtään lentävää kiveä.

Vierailu tulivuorelle oli ajoitettu mukavasti siten, että päästiin pimeän tultua tutustumaan piemään, joten mikä loistavampi tilaisuus nähdä lepakkojen poistuvan luolistaan. Lepakkoreppanat räpistelivät saalistusmatkalleen turismojen räpiessä luolan suulla kuvia ötököistä. Seuraavassa luolassa olikin vähemmän lepakoita, mutta mielenkiintoisia kivi- ja puunjuurimuodostelmia. Ja muinaista uhrauspaikkaa. Retken lopuksi pilkkopimeässä roikuimme vielä kraaterin reunalla vuoren uumeniin tuijotellen itse murinaa taas kuunnellen ja samalla epätoivoisesti yrittäen nähdä laavan hehkun vuoren uumenista. Pienellä mielikuvituksella jotain kajastusta siellä kyllä oli havaittavissa. Mitä enemmän alkoi ajatella missä sitä seisoo, sitä enemmän alkoi hirvittää seisoskella sopivasti siinä lentelevien kivien tulilinjalla.

Este es un volcán.

Muchos murciélagos

3 tunnin retken jälkeen maistuikin sopivasti paikallinen musiikki esityksineen sekä pakolliset Toñat ja Flor de Cañat Masayan torstaifestareilla, Mercado Viajolla (käsityötori). Jos jonkinmoista esitystä kansantanssista breakdancen kautta fantasiapukujen muotinäytökseen ja ehkä joka sikäläiseen miss/mister Masaya -ehdokkaiden esittelyyn. Ruokaakin onneksi löytyy, sarjassamme taas "en tiedä mitä kaikkea lautasellani on, mutta maistuu hyvältä".

Kyllä ne meidän eläkeläisetkin osasivat pitää hauskaa

Opiskelijaelämää Nicaraguassa, osa 2

Lagunalla ei ainakaan kukaan houkuttele valvomaan myöhään. Maanantaina anarkistina valvoin jopa varttia vaille kymmeneen, kun muut vetäytyivät jo ysiltä. Tiistaina olin todella radikaali valvoessani jopa yli kymmeneen saatuani vihdoin oman huoneen! Eli siten paikkavalitani onnistui, kun tarkoitus oli olla rauhassa kielen kanssa. Mutta tietysti jutellaan muiden oppilaiden kanssa pelkästään englantia, yllättäin espanjaksi harva meistä pystyy kunnon keskustelua ylläpitämään. Itseasiassa vain yksi. Muut opiskelijat ovat pääasiassa eläkeläisiä, ja lisäksi joukossa oli parin päivän verran nuori jenkkipariskunta vapaehtoistöissä ja Niinan Facebookistakin bongaama tanskalainen Magnus. Ja Niinalle tiedoksi, että Magnus on tietysti Lenen ex-kundikaveri. Kyllähän se pitäis tietää!

Tiistai-aamuna aikainen nukkumaanmeno palkitsi, kun innostuin viiden jälkeen aamusta Pablon ja yhden jenkkieläkeläispariskunnan mukana lintubongailuretkelle. Kaikenlaista bongattavaa löytyisi, kolibreista papukaijoihin, mutta minun bongailukyvyillä tipuset ovat ehtineet jo kauaksi ennen kun saan kiikarit suunnattua sopivaan suuntaan. Samoin lintujen nimet oli aika hepreaa, vaikka mukana olleet lintukirjat olivat englanniksi. Onneksi vähän isompaa bongattavaakin löytyi, kun apinat (monos) alkavat ilmaantua puiden oksille roikkumaan poikaset selässä. Ötökät huutelevat kovasti, joten nyt huudot saivat ihan konkreettiset kasvotkin. Isompia kun oletin.

el arbol con los monos

Lintujen lisäksi ontoissa puissa asuu kuulemma tuhansittain lepakoita, ja niitä piti kanssa yrittää bongailla, mutta massat on vielä näkemättä. Naapuritontilla on kuulemma nähty yli metrin mittainen leguaani, mutta pienemmätkään eivät nyt ole ilmaantuneet näköpiirin. Harmi, niitä odotellessa. Pöpelikössä olemisen vähän huonompia puolia on kaikenmaailman pikkuöttiäiset, joita voi taatusti kaivella matkatavaroista myöhemmin. Eräs asukki löysi jo sängyltään pienen skorpioonin kuoren, toivottavasti niitä ei kovin montaa minun laukkuuni ole eksynyt. Toisesta huoneesta bongattiin iso, karvainen tarantella. Pitää suostutella Pablo joku ilta etsimään sellainen näytille, sen verran alkoi kiinnostaa. Eilen en vielä uskaltautunut kysymään (=en osannut kysyä espanjaksi).

Tiistain opetus alkoi tipahdella enemmän ensimmäisen päivän passiivin jälkeen omalle tasolle, vaikka passiivi oli kyllä aika tavallaan ihan nice to know -tietoa. Keskviikkona erityisesti tuntui kivalta jopa yrittää puhuakin, kertoilimme open kanssa vuorotellen omista maistamme ja perheistämme, vaikkakin minun tarinat oli aika epämääräisiä. Opettajalla tuntui olevan vaikeaa myös ymmärtää, että Suomessa ei kasva esim. viinirypäleitä, koska talvella on kylmä ja lunta. Lauseeni saattoi olla ihan oikea, mutta opettaja ei vaan osannut kuvitella moista tilannetta. Torstaina jatkettiin myös verbien kanssa, tällä kertaa onneksi ihan preesensissä. Ehkä järkyttynyt ilmeeni maanantaina sai opettajan arvioimaan taitoni uudestaan. Tänään kylläkin ihan numeroidenkin kanssa oli sen verran ongelmia, että alkoi taas lähinnä ärsyttää oma tyhmyys.

Mi professora Gabriella y nosotros pizarra

Tiistai-iltapäiväksi ei ole koulun aktiviteettia, mutta jotta opiskeluun ei jäisi liikaa aikaa, lähdimme omalla porukalla, 2 eläkeläismamman (norjalais-jenkki Collen ja Kanadan ranskalainen Francine) ja Magnuksen kanssa lähikaupunkiin Masayaan. Masayassa on kuuluisa käsityötori, joita sitten ratsailtin ihan kaksin kerroin. Riippumatto taitaa olla melkein se merkittävin myyntituote sekä tietysti machetet (viidakkoveitset) kaiken muun pikkukrääsän lisäksi. Ikävimpínä myyntituotteina täytetyt alligaattorit, leguaanit, kilpikonnat, vyötiäiset, sammakot.. Kaipa maailmassa riittää huonolla maulla varustettuja ihmisiä noitakin valitettavasti ostamaan.

Keskiviikon aktiviteettina piti olla vierailu viereiseen kouluun, mutta jostain lääkäriin liittyvistä syistä se ei onnistunutkaan. Joten katsoimme dokkarin Nicaraguan lagunoista, eli kraaterijärvistä. Filmistä jäi lähinnä käteen se, että Nicaraguassa on 11 tämän lagunan tyyppistä järveä, ja että suurin osta niistä on saastuneita/likaisia. Tämä meidän laguna de Apoyo on puhtaimmasta päästä. Muu menikin sitten aikalailla ohi. Meidän laguna on 6 km halkaisijaltaan ja max syyys 200 metriä, joten aika nopeasti rannasta lähteekin syvenemään. Dokkarin jälkeen lähdimme Magnuksen kanssa konkreettisesti tsekkaamaan etäisyyksiä kajaakilla, ja pakko se oli todeta, että ei sinne toiselle rannalle ihan tunnissa melo. Vaikka miten yrittääkin.. Liekö edes puolimatkaan päästiin. Mutta ihanan viileä vaihteeksi lillua pienessä tuulessa järvellä!

Laguna de Apoyo ayer por la mañana

Itse koulu sijaitsee tosiaan kyseisen kraaterin pohjalla, lähellä järveä. Lagunalle on yksi tie (sisäänkäynti tavallaan), joten täältä ei lähdetä kylille ihan tuosta vaan. Ellei halua kävellä rinnettä ylös jonkun hetken. Nurkalta löytyy kyllä kiska, josta saa rommiakin hedelmien lisäksi. Nurkalta kulkee kaksi kertaa päivässä kuulemma bussi Masayaan, mutta tiistaina liikuttiin ketterästi taksilla.

Mutta nyt uimaan ja sitten omatoimivierailulle Masayan tulivuorelle (niitäkin riittää tässä maassa), ja sen jälkeen illalla itse Masayan kaupunkiin kansanjuhlia tai jotain muuta fiestaa (vähän jäi taas epäselväksi espanjankielisestä selityksestä..) tsekkailemaan. Hasta mañana!

Opiskelijaelämää Nicaraguassa

Ensimmäinen kielikurssipäivä Lagunalla jo takana. Nähtävästi ymmärsin eiliset espanjankieliset ohjeistukset sen verran oikein, että ainakin aamupalalle osuin oikeaan aikaan. Hoy por la mañana comi gallo pinto. Yksityisopettajani Garbiellan kanssa istuttiin puun varjossa kahdekstasta aina puolille päiville, yhdellä tauolla. Kuten edellisestä lauseesta joku ehkä saattoi ymmärtää, ensimmäisen päivän teema oli mm. imperfekti. Aika hyvin oppilaalle, jolla nuo perusverbit ihan preesensissäkin on vähän hukassa. Saas nähdä mitä huomenna käydään läpi. On kyllä tavallaan hyvin masentavaa huomata, miten vähän sitä oikeasti osaa. Ja miten pitkä matka siihen "pärjään espanjalla" -moodiin tulee olemaan. Mutta opettaja on kiva, ja kuitenkin tuntuu hyvältä metodilta keskustella (=yrittää) ja siten toivottavasti oppiakin jotain. Onneksi täällä tekeminen on vähän vähissä, joten illalla on pakko kirjan lukemisen ja netissä roikkumisen sijaan (damn wifi!!!) opiskella intensiivisesti, jotta tästä oikeasti saa mahdollisimman paljon irti. Kuitenkin englantia tulee puhuttua muiden "koululaisten" kanssa vähän liikaa, kun se nyt vaan sattuu olemaan se toimivin yhteinen kieli.


Tuntien jälkeen on kuitenkin iltapäiväaktiviteetin aika, tänään ohjelmassa opettajien kanssa pieni luontokävely kraaterin reunaa ylöspäin; kaikenmaailman hedelmiä maistellen (mm. tamarindoa), kasveja ja eläimiä ihmetellen. Bongasin ekan käärmeenkin puusta roikkumassa, ihqa. Hikisen kävelyretken jälkeen uimaretki Lagunalle tuleekin ihan tilauksesta! Kraaterijärvessä on todella kirkas vesi, vaikkakin pikkasen suolainen tai rikkipitoinen ehkä enemmänkin. Ei taida kuulemma ihan juomavedeksi kelvata, mutta uimiseen aivan loistava paikka. Managaustakin kuulemma jengiä tulee tänne pulikoimaan, vaikkakin privarannat maksaa $6, joten vähän paremman väen hupia. Onneksi meidän edessä on yleinen ranta, joten joka pulahduksesta ei tarvitse maksaa.

Me vale verga

Eli EVVK nicaragualaisittain. Ennen lauantai-illan baarikierrosta istumme Flor de Cañan ja yhden osuuskunnan taitelijan kanssa kielistä keskustelleen, ja saan hyvän listan nicaragualaisista espanjan erikoisuuksista. Tärkeimpänä A huevo!, vastaa samaa kun DAA-A!

Taksi alle ja jonnekin päin Managuaa, mistä paikalliset Mariachi-muusikot löytyvät. Käytännössä hengailemme yhden liikenneympyrän reunalla (niitä Managuassa on useita, käytetään maamerkkeinä kaupungissa, jossa ei ole kadunnimiä ja varsinaisia osotteita). Zayda lähti ummikkojen oppaaksi, sillä nyt pyörittiin mestoilla, joissa Katriinakaan ei ollut täälläoloaikana käynyt. Mariachi-bändejä on niin monta, että sekoa laskuissa aika nopeasti. Idea on yksinkertainen: 50 cordoballa pumppu soittaa sinulle, and only you my friend, yhden biisin. Komboissa näytti olevan aika järestään 6 miestä. Eli jos haluat tanssia jonkun kivan biisin tai muuten käyttää livejukeboxia, niin rahat pöytään. Ja pitihän se biisi tietysti ostaa. Naapuripöydän kultaketjusedät ovat ostaneetkin isomman setin, joten musakki ei ihan heti lopu korvanjuuresta. Eikä kyllä muutenkaan.  Bändit soittelevat aina kun joku maksaa, ja parhaimmillaan yhtäaikaa oli menossa samassa baarissa 3 eri bändin esitys. Yleensä kyllä kohteliaasti odottivat kilpailevan esityksen loppumista, mutta säännöstä oli selvästi poikkeuksia. Aikamoista kakofoniaa pahimmillaan, mutta yleisesti ottaen todella loistava meininki! Loppuillasta paikalle ilmaantuu vielä cumbiansalsaa soittava pumppu samalla idealla, tai enemmänkin ehkä mariachi-bändi pikkurummuilla höystettynä. Poikia saisi tilata juhliin soittelemaan. Jos joku innoistui, minulta löytyy parin potentiaalisen pumpun käyntikortit.

Esiintyjät ja fanit

Ilta jatkuu vielä lähidiskossa, jossa chelas (valkonaamat) innostuvat tanssimaan Zaydan tuijotellessa telkkarista jotain todella huonoa elokuvaa. Sikäläiset pojat jaksavat yrittää opettaa lattaritanssien (ei aavistustakaan mitä tyylisuuntaa mikäkin biisi edusti) saloja meikäläiselle rautakangellekin. Mitään tanssitunteja tarvita, diskoon vaan ja lavalle! Hikistä meininkiä kyllä, ja kävi ihan urheilusta. Seuraavaa tanssi-iltaa innolla odotellen.

Sunnutaina hidas aamu (eilisellä pöytään tilatulla rommipullolla ei mitään osuutta asian kanssa!) ja päivän teemana ruuanetsintä ennen kielikurssille lähtöä. Paikallisbusseilu myöskin osa päivän teemaa: käytännössä siis ajelua Jenkkien vanhoilla, keltaisilla koulubusseilla. Yllättävän toimivaa ja halpaa (jos siis tietää mihin on menossa, kertamaksu 5 cordobaa). Päivän ruoka onkin sitten eksoottisesti härän pötsistä tehtyä keittoa sekä banaanikuoressa haudutettua lihaa/banaania/yuccaa. Pötsi (Mondongo) vähän oudon keltaista, mutta yllättävän maistuvaa. Ja uppoaa syöjiinkin yllättävän hyvin.

Edellisen päivän taksikuskin, Jorgen, kanssa oli sovittu, että tulee noukkimaan minut klo16 ja vie aina Laguna de Apoyolle asti. Tämä kuljetusmuoto oli kyllä ihan paras vaihtoehto, sillä miten tänne korpeen muuten olisi päässyt. Jorge tiesi tien ennestään, ja velotti vähemmän mitä koulun oma kuski. Saapuminen ei onnistunut ihan suunnitellusti valosan aikaan, sillä Jorgen auto taisi hajota. Ja hakijaksi ilmaantui hänen veljensä vasta pari tuntia sovittua myöhemmin. Mutta perille pääsin oikein kahden miehen kuskaamana, juuri sopivasti illallisen jämiksille seiskan aikaan sunnuntai-iltana. Ja heti ensimmäinen kielikylpy paikan käytännön asioiden hoitajan, Pablon, setviessä kuka maksoi ja mitä ja missä pitää olla ja milloin. Espanjaksi tietysti. Saa nähdä olenko oikeaan aikaan edes aamupalalla..