Me vale verga

Eli EVVK nicaragualaisittain. Ennen lauantai-illan baarikierrosta istumme Flor de Cañan ja yhden osuuskunnan taitelijan kanssa kielistä keskustelleen, ja saan hyvän listan nicaragualaisista espanjan erikoisuuksista. Tärkeimpänä A huevo!, vastaa samaa kun DAA-A!

Taksi alle ja jonnekin päin Managuaa, mistä paikalliset Mariachi-muusikot löytyvät. Käytännössä hengailemme yhden liikenneympyrän reunalla (niitä Managuassa on useita, käytetään maamerkkeinä kaupungissa, jossa ei ole kadunnimiä ja varsinaisia osotteita). Zayda lähti ummikkojen oppaaksi, sillä nyt pyörittiin mestoilla, joissa Katriinakaan ei ollut täälläoloaikana käynyt. Mariachi-bändejä on niin monta, että sekoa laskuissa aika nopeasti. Idea on yksinkertainen: 50 cordoballa pumppu soittaa sinulle, and only you my friend, yhden biisin. Komboissa näytti olevan aika järestään 6 miestä. Eli jos haluat tanssia jonkun kivan biisin tai muuten käyttää livejukeboxia, niin rahat pöytään. Ja pitihän se biisi tietysti ostaa. Naapuripöydän kultaketjusedät ovat ostaneetkin isomman setin, joten musakki ei ihan heti lopu korvanjuuresta. Eikä kyllä muutenkaan.  Bändit soittelevat aina kun joku maksaa, ja parhaimmillaan yhtäaikaa oli menossa samassa baarissa 3 eri bändin esitys. Yleensä kyllä kohteliaasti odottivat kilpailevan esityksen loppumista, mutta säännöstä oli selvästi poikkeuksia. Aikamoista kakofoniaa pahimmillaan, mutta yleisesti ottaen todella loistava meininki! Loppuillasta paikalle ilmaantuu vielä cumbiansalsaa soittava pumppu samalla idealla, tai enemmänkin ehkä mariachi-bändi pikkurummuilla höystettynä. Poikia saisi tilata juhliin soittelemaan. Jos joku innoistui, minulta löytyy parin potentiaalisen pumpun käyntikortit.

Esiintyjät ja fanit

Ilta jatkuu vielä lähidiskossa, jossa chelas (valkonaamat) innostuvat tanssimaan Zaydan tuijotellessa telkkarista jotain todella huonoa elokuvaa. Sikäläiset pojat jaksavat yrittää opettaa lattaritanssien (ei aavistustakaan mitä tyylisuuntaa mikäkin biisi edusti) saloja meikäläiselle rautakangellekin. Mitään tanssitunteja tarvita, diskoon vaan ja lavalle! Hikistä meininkiä kyllä, ja kävi ihan urheilusta. Seuraavaa tanssi-iltaa innolla odotellen.

Sunnutaina hidas aamu (eilisellä pöytään tilatulla rommipullolla ei mitään osuutta asian kanssa!) ja päivän teemana ruuanetsintä ennen kielikurssille lähtöä. Paikallisbusseilu myöskin osa päivän teemaa: käytännössä siis ajelua Jenkkien vanhoilla, keltaisilla koulubusseilla. Yllättävän toimivaa ja halpaa (jos siis tietää mihin on menossa, kertamaksu 5 cordobaa). Päivän ruoka onkin sitten eksoottisesti härän pötsistä tehtyä keittoa sekä banaanikuoressa haudutettua lihaa/banaania/yuccaa. Pötsi (Mondongo) vähän oudon keltaista, mutta yllättävän maistuvaa. Ja uppoaa syöjiinkin yllättävän hyvin.

Edellisen päivän taksikuskin, Jorgen, kanssa oli sovittu, että tulee noukkimaan minut klo16 ja vie aina Laguna de Apoyolle asti. Tämä kuljetusmuoto oli kyllä ihan paras vaihtoehto, sillä miten tänne korpeen muuten olisi päässyt. Jorge tiesi tien ennestään, ja velotti vähemmän mitä koulun oma kuski. Saapuminen ei onnistunut ihan suunnitellusti valosan aikaan, sillä Jorgen auto taisi hajota. Ja hakijaksi ilmaantui hänen veljensä vasta pari tuntia sovittua myöhemmin. Mutta perille pääsin oikein kahden miehen kuskaamana, juuri sopivasti illallisen jämiksille seiskan aikaan sunnuntai-iltana. Ja heti ensimmäinen kielikylpy paikan käytännön asioiden hoitajan, Pablon, setviessä kuka maksoi ja mitä ja missä pitää olla ja milloin. Espanjaksi tietysti. Saa nähdä olenko oikeaan aikaan edes aamupalalla..