En la laguna de Apoyo
Koska taas on ollut aikalailla taukoa blogin päivityksen kanssa (ja koska tämän on myös oma matkapäiväkirjani), kirjoittelen takautumia pätkissä. Jotta rakkaat lukijat eivät väsähtäisi toivottavasti ylipitkiin teksteihin. Ensinnäkin huomasin jo heti kirjoitusvirheitä omissa espanjankielissä aiemmissa yritelmissäni.. Mutta ei mennä niihin. Toiseksi, erään artikkelin otsikkona käytettyä "me vale verga" -sanonta ei sitten kannata ihan jokaiselle vastaantulevalle spanielille huudella, sillä sisältää vähän rujohkoa kielenkäyttöä. Vielä kommentti nimimerkille "opettaja Espoosta": kyllä siinä puun alla opiskelussa on ne huonotkin puolet, ei ole kovin kiva saada keskelle kirjaa läjä vetelää linnunkakkaa kesken tunnin.
Viime torstaina kävimme tosiaan tutustumassa nähtävästi Latinalaisen Ameriikan ainoaan aktiiviseen tulivuoreen (näin opas meille ainakin kertoi). Missään vähänkään kehittyneemmässä maassa ei kyllä pääsisi noin lähelle täysin aktiivista tulivuorta, tavallaan aika pelottavaa. Vuori tussautteli jatkuvalla syötöllä hyvin rikinkatkusita savua, ja vähemmästäkin alkoi kaivata hengityssuojaimia. Meidän opasparka oli työskennenyt siellä 3 vuotta, ja hänellä oli todella paljon vaikeuksia puhua "savuisimmissa" kohdissa. Savun lisäksi vuori murisi hyvin uhkaavasti.. aivan kuten olisi ollut merenrannalla massiivisten aaltojen pauhua kuuntelemassa. Kuulemma 2001 vuori oli päättänyt heitellä suuria kiviä siten, että näköalapaikan autot olivat saaneet osumaa. Ihmisuhreja ei ihme kyllä ollut tullut. Tämän tapahtuman seurauksena nykyään autot on parkattava nenä tulosuuntaan, jotta tilanteen tullen poistuminen on mahdollista hyvinkin pikaisesti. Me emme valitettavasti (?) päässeet todistamaan kuitenkaan yhtään lentävää kiveä.
Vierailu tulivuorelle oli ajoitettu mukavasti siten, että päästiin pimeän tultua tutustumaan piemään, joten mikä loistavampi tilaisuus nähdä lepakkojen poistuvan luolistaan. Lepakkoreppanat räpistelivät saalistusmatkalleen turismojen räpiessä luolan suulla kuvia ötököistä. Seuraavassa luolassa olikin vähemmän lepakoita, mutta mielenkiintoisia kivi- ja puunjuurimuodostelmia. Ja muinaista uhrauspaikkaa. Retken lopuksi pilkkopimeässä roikuimme vielä kraaterin reunalla vuoren uumeniin tuijotellen itse murinaa taas kuunnellen ja samalla epätoivoisesti yrittäen nähdä laavan hehkun vuoren uumenista. Pienellä mielikuvituksella jotain kajastusta siellä kyllä oli havaittavissa. Mitä enemmän alkoi ajatella missä sitä seisoo, sitä enemmän alkoi hirvittää seisoskella sopivasti siinä lentelevien kivien tulilinjalla.
Este es un volcán.
Muchos murciélagos
3 tunnin retken jälkeen maistuikin sopivasti paikallinen musiikki esityksineen sekä pakolliset Toñat ja Flor de Cañat Masayan torstaifestareilla, Mercado Viajolla (käsityötori). Jos jonkinmoista esitystä kansantanssista breakdancen kautta fantasiapukujen muotinäytökseen ja ehkä joka sikäläiseen miss/mister Masaya -ehdokkaiden esittelyyn. Ruokaakin onneksi löytyy, sarjassamme taas "en tiedä mitä kaikkea lautasellani on, mutta maistuu hyvältä".
Kyllä ne meidän eläkeläisetkin osasivat pitää hauskaa
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti