Matagalpa

Maanantaiaamuna olikin taas aika jatkaa matkaa, vaikka teki mieli jäädä vielä Estelíin. Mutta koska aika alkoi käydä vähiin, oli hyvä käydä vielä yksi kaupunki tarkistamassa ylänkömailta ennen Managuaan paluuta. Kertailimme vielä edellisen päivän retkeä aamupalalla, ja sen jälkeen vielä piipahdimme porukalla kirjakaupassa, josta Rebekah oli löytänyt loistavia espanjankielisiä lastenkirjoja oppimateriaaliksi. Pitihän niitä minunkin saada oppimateriaaliksi, kun taidot ei vielä riitä esim. sanomalehtien lukuun. Bussissa yritinkin tavata hieman modifioitua Pekka ja susi -tarinaa, jossa lopussa Pekkaa ei syöty. Kirja oli tarkoitettu varmaakin ekaluokkalaisille, joten annettakoon tarinan modifioinnit anteeksi.

Estelín hostelli-idylliä

Seuraava etappi olikin sitten Matagalpa. Estelíssä taksimatkaaminen on kyllä maan edullisinta tähän mennessä, 10 cordoballa pääsee ihan mihin vaan. Bussiasemien palvelu on yleisesti ottaen loistavaa, kun jo liikkuvaan bussiin pääsee aina vielä yksi kyytiin. Riippumatta miten täynnä bussi jo on ja miten paljon matkatavaraa on. Ja turistille tarjotaan väkisin istumapaikkakin useista kieltäytymistä huolimatta. Matka Matagalpaan sujuu taas letkeästi, hyvällä mielellä vaikka matka alkaakin uhkaavasti lähestyä loppuaan. Bussiin hyppii matkan varrella taas vaikka mikälaisen ruuan myyjää, joten nälkä ei ikinä pääse yllättämään. Hengen ruokaakin oli tällä matkalla saatavana, kun hyvin intohimoinen matkasaarnaaja valisti mm. yleisen rappion olleen Ista de Ometepen tulivuoren purkauksien syynä. Tulipahan sekin sitten selväksi. Matkalla on paljon kahvifirmojen tehdasrakenneuksia, ja lopulta se onkin lähintä, mitä kahvin tuotantoa pääsin. Kahvin poimintasesonki meni jo jokunen kuukausi sitten, joten kunnon kahvitourneen tekeminen ei ole kovin järkevää tähän aikaan vuodesta. Miraflorissa kuitenkin pääsi kahvipuskia ihmettelemään, joten se riittänee tältä kertaa.

Matagalpa on mäkinen kaupunki

Taas yksi katedraali

Güirílas-kiska: matagalpalaista perinneruokaa, maissilettusia juustotäytteellä. Ja ohessa tarjottava maissikiisseli

Matagalpassa ei tunnu olevan perushostellia, joten suositeltu perhehotelli olikin tämän kaupungin majapaikka. Eipä sekään hinnalla pilattu, kun saan oman huoneen jopa telkkarilla 9 dollarilla. Kaupungin sähkön ja veden jakelu on taas sen verran mielenkiintoista, että suihkusta saa taas kotvan vaan haaveilla. Sen verran normaalia kuitenkin tuntuu olevan, että hotellille saavuttaessa perhe ei näe tarpeelliseksi edes asiasta mainita. Pitää taas suihkun alla seisoessa asia ihan konkreettisesti havainnoida. Lauantai-illan virallinen Earth hour -aika meni vähän ohi, mutta kyllä tällä reissulla on muuten tullut tuntikaupalla vietettyä näitä sähköttömiä tunteja ihan tahtomattakin sen verrna, että annettakoon toivottavasti anteeksi.

Koska kahvitehtailu oli parempi jättää väliin, olikin hyvää aikaa siirtyä kaakaosta saatavien tuotteiden maailmaan.  Matagalpasta löytyi mielenkiintoinen Castello de Cacao -niminen, hollantilaisen miehen perustama suklaatehdas, jonne pääsi vierailulle pienellä rahalahjoituksella. Matagalpa toursin ystävällinen henkilökunta antoi oman 20 dollarin tourinsa myymisen ohessa ohjeet, miten kyseiselle tehtaalle pääsi huomattavasti edullisemmin omatoimisesti. Samaan hintaan taksilla ja paikallisbussilla seikkailessa sai kivasti "retken" Matagalpaa ympäröiville vuorille ja näköaloja ihailemaan. Pääsiäislomaviikosta johtuen tehdas oli kuitenkin seisontatilassa, mutta kuitenkin tournee onnistui kattavalla selvennyksellä. Tehdas olikin hyvin sympaattisen pieni, työllisti 8 henkeä kaikenkaikkiaan. Lopputuotteisiin olinkin törmännyt jo monessa hostellissa. Suklaat olivat luonnontuotteita, he eivät lisänneet täkäläisen kaakaon ja sokerin lisäksi mitään keinotekoista lisäaineita tuotteisiinsa (kahvin ja cashewpähkinöiden lisäksi). Joten taas silkkaa terveystuotetta! Opin sillä reissulla myös, että kaakao tulee aluperin näiltä nurkilta, ja kaikki Afrikassa viljeltävä kaakao on mutaatiota siitä alkuperäisestä.

Kahviin tutustuminen tuli tehtyä Matagalpassa kuitenkin useassa kahvilassa, kun kerran kahvin makuun pääsin taas. Kahviloita riitti moneen makuun, kaikkine juomavaihtoehtoineen. Maanatai-illan illalispaikaksi onnistuin valitsemaan sattumalta kaupungin juoppojen hengailumestan, joten ruuan ohessa olikin hauska seurata äijien meininkiä. Perhehotellini ollessa hyvin tiukka oven kiinnimenosta ei pahemmin pari drinkkiä pidempään ollut vara notkua kylillä, vaikka illallisen jälkeen kävin tarkistamassa toisen menomestankin pikaisesti. Sen verran hiljaista oli, että ei siellä pitkään olisi viitsinyt haahuillakaan hämärillä kaduilla itsekseen.

Kaakaopapujen murskain suklaatehtaalla

Nicaragualaista kierrätystä, liekö kaikki loppupeleissä päätyvät samaan kasaan kuitenkin