Viimeiset hetket

Nyt eletään vasta pääsiäisen jälkeistä maantaiaamua (olisiko 5.4).. herääminen uudesta mökistä, kun sunnuntaina tytöt siirsivät kamat minun sukellessa uuteen, Bottle Housea pienempään mökkiin. Koska lähtö oli kuitenkin edessä, ei uutta korteeria voinut pitkään jäädä ihailemaan. Tytöt lähtivät edellisenä päivänä sovituille juttukeikoille, ja minä jäin vielä raapimaan kamojani rauhassa kasaan. Viimeiset fiilikset Derekistä ja vielä viimeiset hengailut Dive shopilla kylässä. Kamat saapuivat pangalaiturille Derekin kyydissä, joten onneksi ei hieman voipuneena tarvinnut kantaa metsän halki. Koko aamu on sateinen, ja sade vaan kiihtyy pangan lähdön lähestyessä. Eli hyvä päivä lähteä noin sään puolesta. Pangakyyti on ehkä sateestakin johtuen huomattavasti tulomatkaa rauhallisempi, voisi jopa sanoa että miellyttävä. Vaikkakin se vatsasta ottava pomppiminen olisi voinut lievittää enemmän paratiisista lähdön tuskaa.

Isolla saarella sivistykseen paluun merkkinä lähinnä tiet ja autot, joita pikkusaarella ei ollut. Hämmentävää. Koska iltapäivä on jo sen verran pitkällä, mihinkään suureen saaritutkimusmatkaan ei into eikä oikein aikakaan (onneksi) riitä (sateisesta säästä puhumattakaan). Lähinnä keskityimme ensin majapaikan löytämiseen, Fisher's caven ruokalistan tutkimiseen, jälkiruokapaikan etsimiseen ja kookosleivän mutusteluun. Laiturin läheltä löytyikin 30 dollarilla sininen homeluola, jossa väsyneet matkaajat pystyivät yhden yön lojumaan aikaisille iltaunille.

Aamulla (tiistai 6.4) oli taas aikaisin otettava suunta lentokentälle, jos nyt sitä pientä taloa ja kiitorataa, jossa aamutuimaan oli enemmän ihmisiä kävelemässä kun lentokoneita varmaan yhden vuoden aikana, voisi lentokentäksi kutsua. La Costeñan joustava meininki taas tuli todistettua, kun minä lensin lipun mukaisesti Managuaan ja Katriinan ja Rosan oli tarkoitus taas mennä Bluefieldsiin jatkamaan työprojekteja. Kaikilla kuitenkin oli samat liput Managuaan. Joskus Managuan kone tekee välilaskun Bluefieldsissä, ja joskus taas ei, joten ei ollut muuta vaihtoehtoa, kun tulla kaikkien kentälle odottelemaan josko tänään olisi välilaskumyönteinen päivä. Liikennettä kuitenkin tuntui olevan sen verran, että Bluefieldsiin lähti jopa oma kone. Itse pääsin siinen tulomatkalla kauhisteltuun laatikkomaiseen masinaan, joka kuitenkin onneksi pysyi ilmassa. Ja siellä oli jopa lentoemo kahvitarjoiluineen, luksusta.

Kentällä koitti myös se väistämätön eron hetki molemmista loistavista matkakumppaneista iskuryhmän Katriina ja Rosa jatkaessa töiden merkeissä kohti Bluefieldsiä minun koneeni jälkeen. Tätä matkaa tullaan kyllä muistelemaan vielä kerta jos toinenkin, toivottavasti myös yhdessä laukkuun tungetun Flor de Cañan äärellä. Ei sitä ainetta kukaan muu varmaan osaa tarpeeksi arvostaa, kun toinen paikanpäällä nauttinut. Jäin kyllä kateelliseksi tyttöjen matkasta Bluefieldsiin ja sieltä pangalla/bussilla El Raman kautta maan halki aina Managuaan. Mutta joku toinen kerta se reitti, samoin eteläinen San Carlos jokineen..

Samainen luottokuski Cesar oli onneksi taas kentällä vastassa, joten siinä vaiheessa ei tarviste enää pelätä ryöstöä. Ehkä siitä suojasta maksaa sen 15 dollaria helposti. Samalla sain diilattua myös turvallisen kyydin seuraavalle päivälle, kun oma ja vähän muidenkin omaisuus on tulossa samalle kentälle, kansainväliselle puolelle. Koska päivä ei vielä ollut puolessakaan copaviin saapuessa, ehdin näppästi vielä viimeiselle torikierkkoseklle Huembesiin testaten samalla viimeisen kerran Managuan taksien luottavuuden. Vieläkään ei mitään sattunut, ihme kyllä. Kadulla törmäsin Maissisaarilta kotisin olevaan Royihin, joten onneksi sai jollekin ihan englanniksi hehkutettua miten hieno mesta se pienempi erityisesti oli. Herra itse oli käynyt saarilla juuri ennen pääsiäistä.

Cardemommassa piti kanssa käydä Waseemia moikkaamassa lounaan merkeissä, ja toreilun jälkeen vielä toistamiseen. W saikin helposti houkuteltua Santeeraan parille, ehtiihän sitä pakata myöhemminkin. Paluumatkalla olikin hyvä parin maistiaisen jälkeen ostaa ne laukkuun tungettavat Flor de Cañatkin. Vielä lähifritangasta haikeana viimeiset gallo pintot ja tahadat (banaanilastut), ja pakkaamisen kimppuun. American Airlines sallii Atlantin yli ystävällisesti 2 laukkua, joten nappasin kyytiin Katriinalta yhden suomeenpalaavan laukun samalla mukaan. Onneksi vältyin kysymyksiltä "oletko itse pakannut laukkusi", "eihän kukaan ole antanut sinulle mitään kannettavaksi" jne, sillä ihan täysin en olisi toisen laukun sisältöä pystynyt viranomaisille luettelemaan. Vaikka yritin seurata mitä sinne vilahti.

Leolle en saanut oikein edes kunnolla hyvästejä sanottua, kun herra tuntui olevan jotenkin alamaissa. Zayda kyllä selitteli jotain herran raha/passiongelmista, liekö olisi joutunut taas isompaankin pulaan. Kuitenkin oli jo jokusen hetken majaillut Copavin toimistohuoneessa, jonkun huhun mukaan heitetty omasta majapaikastaan (joku hotelli?) ulos. Herra on elänyt aika mielenkiintoisen kuuloista elämää aiemmin, asunut hienoissa hotelleissa ja hengaillut kasinoilla mm. Monacossa, asunut USA:ssa aikansa myös ja pitänytNicaraguan televisiossa omaa kokkishowta...Mutta siinä hurvitellessaan kai hassannut kaikki rahansa myös, viimeisenä pääteasemana Managua ja Zaydan ystävällisyys. Surullista, toivottavasti hän saa elämän nurkasta vähän paremmin kiinni. Waseemin mukaan kokkina olisi potentiaalia vaikka ravintolan pitämiseen, mutta häneen ei kuulemma voi luottaa. Joten ei olisi yhtiökumppaniksi, vaikka miten hyvä kokki olisikkin kyseessä. Harmi.

Zayda valitettavasti joutui heräämään viiden aikaan päästämään minua porteista ulos, mutta toisaalta pystyin samalla jättämään vielä viimeiset jäähyväiset ja kiitokset hänelle kaikesta. Cesarin piti olla hakemassa sovitusti, mutta joku hänen kaverinsa olikin odottamassa. Zaydakin suhtautui alussa hieman skeptisesti hänen kyytiin hyppäämiseensä, mutta eipä auttanut muuta kun pompata kyytiin. Ja vieläkään en päässyt omaisuudestani eroon, se oliskin ollut aika kohtalon ivaa tässä kohtaa. Kentälle pääsin kuitenkin ajoissa, ja laukkujen määrästäkään ei tullut mitään mukisemista. Viimeiset ostokset ja hei hei Nicaragua! Hasta luego, toivottavasti!