Tuhkaa, tuhkaa. Enemmän tuhkaa.

Eilisen käryttelyt oli kyllä sitä luokkaa, että totesin paremmaksi jättää Maderaksen vaelluksen väliin ja tyytyä jo koettuihin, aktiivisempiin tulivuoriin. Jostain syystä toiseen jalkaan, ihan polven alapuolelle onnistuin saaman oikein kunnon palovamman. Onneksi hyrdokortisonigeeliä löytyi matka-apteekista, josko sillä pahimmat tokenisi. Illallisen verran päätin vielä antaa Haciendalle mahdollisuuden, ja ihan jees pöperöä saivat aikaan. Vaikkakin vähän jäi jälkeenpäin kaivertamaan, että en lähtenyt tukemaan lähinurkan El Pescadoa, todella symppistä lähikuppilaa. Samaisessa kuppilassa asusteli jo aiemmin mainittu kanadalainen René, johon sitten tietysti törmäsin tänääkin mennessäni aamupalalle kyseiseen mestaan.

Aamun oivalluksia oli taas se hieno tunne, että olen oikeasti päässyt reissufiilikseen sen verran hyvin, että ei ole mitään ongelmaa mennä nukkumaan kymmeneltä. Vain herätäkseen sitten kuuden aikaan ilman kelloa. Suomessa kymmeneltä ei olisi mitään toivoa edes harkita nukkumista, ja noin aikaisin herääminen lähinnä ketuttaisi. Koska kuitenkin se onnistuu täällä, on hyvä käyttää aamu hyödyksi ja tehdä pieni kajaakkiretki läheisellä apinasaarelle. Taas uudenlaisia apinoita aamutuimaan (ilman aurinkoa) ihmettelemään. Ja virkistävä aamu-uinti Lago de Nicaraguan viilentävissä vesissä tekee hyvää palovammoille, kaikki on suoritettu siis jo ennen kahdeksaa.

Nämä veijarit oli kai Spider monkeys, suomeksi en tiedä oikeaa lajinimikettä. Kärttysiä veijareita, pitävät omalla pienellä saarellaan tiukkaa vahtia. Ei uskaltanut todellakaan mennä kanootilla yhtään lähemmäksi. Ja hävisin tuijotuskilpailun tältäkin etäisyydeltä.

Koska Maderas jää nyt väliin, on parempi lähteä liikkeelle. Arvoin ensin, josko jäisin hengailemaan vielä saarelle toiseen paikkaan yöksi, mutta sittenkin päätin siirtyä suoraan mantereelle. Aamupalana paistettuja banaaneja kananmunilla ja iso hedelmälautanen lähikuppilassa, seurana René ja eilen bongattu hollatilaispariskunta. Sillä jaksaa matkustaa taas päivän. Saan Renéltä hyviä vinkkejä seuraavan kylän yöpaikaksikin. Bussi tulee ajallaan, ja taas körötellään kuoppaisia teitä tunnin verran noin 10km/tunnissa ennen bussin vaihtoa. Bussia vaihtaessani tutustun nuoreen jenkkipariskuntaan, joiden kanssa sitten jatketaan aina Rivasiin asti. Ehdimme sopivasti seuraavalla bussilla Moygalpasta lähtevään lauttaan, tällä kertaa tulomatkaa pienempään paattiin.

Bussi tullooo!

Lautalla sitten rva Concepción päättääkin jättää todella tuhkaiset jäähyväiset meille saarelta poistujille, sillä klo 13:10 lähtien puolen tunnin sisään vuori tupsauttaa kunnon tuhkat ja kaasut pihalle 3 kertaa! Lautan lokaalitkin toteavat, että tuo ei ole kyllä ihan normaalia. Viimeinen purkaus on sen verran voimakas, että tuhkaa sataa päällemme lautalle kasapäin, vaikka olemme jo jonkun matkaa saarista. Onneksi emme olleet enää kylässä, sillä sinne sitä tuhkaa on satanut kyllä ihan kaatamalla! Ehkä oli sittenkin hyvä aika poistua saarelta, tiedä mitä rouva seuraavaksi keksii. Vaikka suht normaalia toimintaa tuo on näin kesäaikaa, lämpimillä säillä kai, mutta riittää silti tottumattomille. Kiitos Conceptiónille näyttävistä jäähyväisistä!

Rva Concepción hyvästelee turistit

Kaikki ilmassa leijuva harmaa on tuhkaa. Ja sitä on myös vaatteissani ja rinkassani edelleen..

Satamassa San Jorgessa nappaamme mukavan jenkkipariskunnan kanssa kimppataksin Rivasin busseille, ja minä jatkan ennakkotiedoista huolimatta matkaa vielä toiseen paikaan kohti omaa bussiani. Olen siis matkalla Tyynen valtameren rannalle, San Juan del Suriin. Pikkasen vielä etelämpään, kohti Costa Rican rajaa. Kuitenkin taksikuski saa minut pitkällisen tinkailun jälkeen suostuteltua bussin sijaa taksimatkaan aina SJDS:ään asti, sillä hänen mukaansa seuraavaan bussiin olisi vielä pari tuntia aikaa. Matkaa joku 30km. Liekö kusetti, mutta kun hinta hilautui sen verran alkuperäisestä alas, hyppään laiskana takaisin kyytiin. Jossain kohta aloin kyllä vähän hikoilla, että oliko sittenkään niin hyvä idea, kun jutustelun ohessa kundi innoissaan kyselee, että etkö sittenkin olisi kiinnostunut nicaragualaisesta poikaystävästä. Se jäi vähän epäselvästi, että tarjosiko itseään vai kavereitaan, ja jotenkin ei siinä autossa täydessä vauhdissa istuessa kiinnostanut alkaa ottaa selvääkään. Onneksi kuitenkin vei perille ihan oikeaa tietäkin (tuijotin kovasti tienviittoja), eikä kolkannut mihinkään sivutielle pakolla vaimoksi. Nähtävästi tarinani Suomessa odottavasta miehestäni olivat sen verran uskottavia, että kundi heittäytyi loppumatkasta jo vähän tylyksi.

San Juan del Sur: Surffaajien unelmamesta, ja ihan toisesta maasta kun aamulla jättämäni Isla de Ometepe. Aloinkin heti saavuttuani miettiä, että mitäs minä täällä kärventyneen kroppani kanssa sitten teen. Vietän kenties tänään esim. St. Patrick's dayta täkäläisessä irkkubaarissa? Parempia ideoita? Kuitenkin löysin Renéen suositusten mukaisesti kivan ja halvan yöpaikan, 10 taalaa oma huone kylppärillä. Ja kerroin jo Renéeltä terkutkin pitäjille. Ja tietysti heti ensimmäisessä kadunkulmassa taas törmäsin tuttuihin, tällä kertaa samoihin suomalaistyyppeihin, joita ohjeistin melkein pari viikkoa sitten Granadassa. Tavallaan todella huvittavaa, mutta myös tavallaan ärsyttävääkin, että että sama tyypit pyörii koko ajan samoissa mestoissa! Yleinen ilmiö, suomalaiset kertoivat törmänneen täällä samoihin ihmisiin, joita olivat nähneet viikkoja sitten Guatemalassa..