Yo no se mañana..

Kuvassa ei valitettavasti pääse oikeuksiinsa Luisin kirkkaan valkoiset hampaat, jotka hohtivat kivasti lavalta Managuan yössä.

Nyt on sitten salsamaailman Grammy-voittaja Luis Enrique nähty ja kuultu ihan livenä. Oli kyllä täysin sen 16 dollarin arvoinen keikka. Illan ensimmäinen esiintyjä oli loistava Cuneta son machin, joka soittaa todella hauskaa fuusiosettiä sekoittamalla kaikkia täkäläisiä rytmejä rokahtavasti (CUMBIA-ROCK-LATIN-CHINAMO-FUNK youtubesta löytyvän määritelmän mukaan, check it out: http://www.youtube.com/watch?v=uSZoCek0sK0&feature=youtu.be). Harmittavasti kyseisellä pumpulla ei ole vielä levyä, mutta onneksi lohdutuksena konsertin päätähden, Luis Enriquen, uusin levy löytyy jo rinkasta.

Go, Luis, go!

Konsertti oli kivasti järkätty rinteeseen, joten meikäläisen mittaiset ihmisetkin näkivät kerrankin kaikki lavan tapahtumat. Syynä saattoi myös olla keskimäärin suomalaisia lyhkäsempi kansa katsomossa. Katriinan ja minun lisäksi mukana oli myös kaksi muuta suomalaista tytsyä, jotka asuvat täällä myös ainakin hetkellisesti. Kuitenkin loistava keikka, ja salsajoraamista (yrittämistä) sen verran, että jaloissa tuntui kiitettävästi seuraavana päivänä. Herran suurin hitti lienee tällä hetkellä biisi "Yo no se mañana", jossa hyvin kovaääninen katsomo hoiti pääosin laulamisen. Muutenkin aika fanaattista jengiä paikalla, joten äijä on kyllä aika kova sana täällä. Luis veti 2,5 tunnin setin, joka alkoi olla jo pikkasen liikaakin melkein. Varsinkin kun lavalle piti tuoda kaikenmaailman kumminkaimat ja riittävän monessa välissä muistaa myös isänmaata Nicaraguaa. Luis on tosiaan lähtenyt maasta 14 vuotiaana ja siitä lähtien tainut asua, ja tehdä uransa myös, aikalailla toisaalla.

Ilta jatkui siitä vielä seuraavilla tanssimuuvseilla, tällä kertaa tsekaten Managuan kauniiden ja rikkaiden leikkipaikan, Mood'sin´. Sekun sattui olemaan siinä lähellä.. Ökymestaan ökyhinnat: 150 cordobaa pelkästään sisään tai 200 cordobaa (~10 dollaria) "barra libre". Kyllä, jälkimmäinen sisältää avoimen baariin eli kaikki juomat. Ei siitä sen enempää sitten. Tanssittajaa taas löytyi, joten jammailua tuli taas vähintään yhden jumppatunnin verran koko illan aikana.

Lauantain hitailupäivä suuntautuukin myöhäisen lounaan jälkeen Metrocentron ostarille tasapainottamaan viikonlopun musiikkitarjontaa jatsin muodossa. Menossa oli Nicaragua International Jazz festival, joka kuullostaa paljon hienommalta ja suuremmalta mitä käytännössä on. Vahvan lattirimenon keskellä jatsi on aika marginaalimusan asemassa, ja sen huomasi keikkapaikastakin: ostarin parkkihallin ylin tasanne. Ei ihan Pori Jazz -tasoa vielä tavoittele. Illan päätähtenä oli kuitenkin pumppu nimeltä Johnny La Marama, jossa vaikuttaa Kalle Kalima Suomesta. Todella hauskaa settiä päivän aiempien tilulilujammailujen jälkeen! Suosittelen tsekkaamaan, jos sattuu joskus kohdalle (ja vähänkään genre kiinnostaa). Paikalle oli löytänyt meidän lisäksemme iso jengi kaupungin muita suomalaisia. Loppuillasta mjuiden suomalaisten ja itse bändin kanssa piti vielä käydä tarkistamassa pikaisesti yksi kulmakunnan kuppila, Aché tällä kertaa.

Vapise Pori Jazz!

Samaan aikaan Managua yritti viritellä karnevaalikulttuuriaan pistämällä karnevaalikulkueen kaupunkin pääkaduille. Ja samalla sulkien siten näppärästi liikenteen riittävän pitkältä pätkältä koko kylästä. Yllättäin kun massoja on liikkeellä, on taskuvarkaat myös liikenteessä. Sen saikin yksi suomalainen kundi karvaasti kokea.

Yksi Managuan pääkaduista viime lauantaina.

Sunnuntaina matka jatkui taas, tällä kertaa etelää kohti.