SJDS

San Juan del Sur=Baareilua, rannalla makoilua ja surffausta. Juuri kaikkea sitä mitä tässä kylässä tulee siis tehdäkin?


Keskiviikkoiltana tänne saapuessani mietin vähän, että oliko sittenkin virhe lähteä Islalta tänne päivä ennen suunniteltua. Olin ajatellut olla Ometepellä torstaihin asti, ja Tyynelle merelle antaa vain kaksi yötä. Mutta nyt tuntuu, että jaoin aikani juuri passelisti. Concepciónista kun kuulin jo keskiviikkoillan loistavalta brittibaariseuraltani (sopi st. Patrick's dayn teemaan riittävän hyvin) Gregiltä, että kyseinen tulivuori olisi kiulluillut lopulta samana päivänä sen verran, että jopa jotain evakuointitoimenpiteitä olisi käynnistetty. En ole vielä saanut mistään tarkistettua, pitikö tieto paikkaansa. Samansuuntaista infoa tänään kuulin kyllä perjantainakin kanadalaiselta pariskunnalta, joten ehkä siellä jotain normaalista poikkeavaa on ollut meneillään. Että edelleen taisi olla hyvä aika hävitä paikalta ja tulla tänne meren äärelle chillailemaan.

Sähkökatkot tuntuvat seuraavan minua ihan minne vaan tässä maassa menen. Granada, León ja nyt SJDS. Torstaina koko valoisa aika aina aamukymmenestä aina iltaviiteen asti oli kokonaan ilman sähköjä! Onneksi ehdin pois kämpiltä juuri kun vielä sinne tuli vettä, ja palasinkin päivän rannalla makoilun jälkeen sopivasti hetki ennen sähköjen palaamista. Eli loistavasti ajoitettu päivä rannalla levyttämiseen, kun ei sitä vettä tai sähköä olisi missään ollut. Kyllä rantabaari sai kaljat siitä huolimatta pidettyä kylmässä, siitä ei voinut valittaa. Kuulin majapaikassani kyllä, että tämä sähkökatko olikin suunnitteltujen korjaustoimenpiteiden aiheuttama. Mutta sen jälkeen pienen sadekuuron alettua oli kyllä useampi ihan spontaani katkos, joten jotain huonoa karmaa selvästi sähköjen suhteen seuraa perässäni. Otsalamppu pitänee siis palauttaa taas jokapäiväiseen varustukseen.

Torstai-iltana pitkän arvonnan jälkeen varasin perjantaille päivälle surffisetin: 30 dollarilla tunti perusopetusta ja päiväksi lauta. Mukaan kuului myös kuljetukset Playa Remansolle, jonka pitäisi olla alottelijoille sopiva. Kyseessä on SJDS:n eteläinen ranta, ei pitäisi olla ihan yhtä kovat aalloot pohjoisen Maderaksella, jossa ne cooleimmat surffijätkät kuulemma hengaa. Dammit, sinne sitä tietty pitäisi lähteä bongailemaan.. Mutta ehkä näillä taidoilla, ja ilman lautaa, joku toinen kerta. Onneksi varusteisiin kuului pitkähihainen paita laudan lisäksi, jotta palovammat saisivat jostain kohtaa kroppaa edes hetken rauhaa. Torstain easy rantapäivä kun varjosta ja aurinkorasvasta huolimatta vähän lisäsi osumia taas, ei sitä tämänkään lajin kanssa tunnu koskaan oppivan sitten millään.

Tostai-iltana piti käydä illaliseksi vetämässä mereneläviä ihan navan täydeltä. Huomaa miten hyvin sitä on jo sopeutunut täkäläiseen hintatasoon, kun laskun loppusumma noin 330 cordobaa (mas y menos 15 euroa tai vähemmänkin jopa) tuntui kalliilta. Sisälsi kuitenkin pari olutta ja rommin ruuan lisäksi.. Mitenhän sitä taas sopeutuu suomalaiseen hintatasoon kaiken tämän jälkeen? Edellisenä päivänä kun kuitenkin kävin mercadolla syömässä illalista kokonaista 70 cordobaan, ja samassa paikassa saa lounaan kokoisen aamupalan 50 cordoballa. Tämä kaikki kuitenkin kylässä, jonka pitäisi olla täkäläisittää turistipaikka ja hinnatkin sen mukaiset.

Perjantaina taas Mercadon aamupalatankkauksen (gallo pintoa, munakas, hedelmiä järkky kasa) jälkeen tavarat kassiin ja Arena Calienten eteen odottelemaan surffikyydin lähtöä. Vähän jännitti, kun ei oikein tiennyt yhtään mihin on taas nenänsä pistämässä! Eilen reissua varatessani huomasin vihkossa omaa nimeäni ennen hyvin suomalaiselta kuullostavia nimiä. Joten eikös tänään samaan kyytiin tulleet jo useampaan kertaan kohtaamani 3 suomalaista kundia ja vielä possessa ollut nainen. Porukka on siis reissaamassa Meksikosta aina alas Panamaan asti, ja Granadassa törmäsin heihin jo ekan kerran. Porukasta osa surffaa enemmänkin, joten ovat olleet useamman päivän täällä. Mikäs siinä, hetken saa puhua taas suomea espanjan ja englannin lisäksi.

Ja sitten se surffaus: ensinnäkin valitettavasti aiheesta ei ole mitään todistusaineistoa olemassa kuvamuodossa, sillä kameraa ei oikein voinut ottaa mukaan. Kamani kun kuitenkin olivat rannalla koko ajan itsekseen, oli kaikki vähänkin arvokkaampi jätettävä kämpille. Asianmukaisesta surffitukastakaan en muistanut enää palatessani ottaa kuvaa, mutta sekin oli sen verran jo autokyydissä asettunut, että ei olisi kertonut koko tarinaa. Haavoista, palovammosita ja hiertymistä taas ei viitsi laittaa todistusaineistoa.

Rimpuilen mukavan, yllätäin englantia osaavan, opettajan kanssa tunnin verran ja jossain kohtaa jopa melkein pääsen pystyyn, kun opettaja huutaa mihin asti melotaan ja missä kohtaa yritetään ylös. Melon silti liian hitaasti joka hemmetin kerta, ja aallot taitaa sujahdella vähän ohi! Opetuksen jälkeen loppuajaksi jäänkin itsekseni rimpuilemaan Softop-lautani kanssa. Lauta on todella paljon oikeiden surffaajien lautoja pidempi, ja pinta on sellainen, että vahaa ei tarvitse käyttää. Rannalla tuli oltua 13-17:30, joten kyllä ainakin yritin koko rahalla. Tietysti koko aikaa putkeen ei jaksanut laudan kanssa lillua, mutta hiekalla alkoi olla taas niin järkyn kuuma, että alkoi taas nopeasti kaivatakin viilentävään veteen. Ainakin sen opin, miten otetaan vastaan lauta jalassa kiinni liian isoja aaltoja, jos ei ole laudan päällä. Ja muutenkin ehkä vähän pääsin idean nurkkaan kiinni, mutta harjottelua tuokin laji kyllä vaatii. Oli se silti aika siistiä kiikkua laudan päällä parinkymmenen muun tyypin kanssa, kun kaikki katselevat merelle ja odottavat sitä täydellistä, omaa aaltoaan. Aallot ovat kyllä todella voimakkaita tuolla aloittelijarannallakin, joten kunnioitusta merta kohtaa tuo laji ainankin kasvattaa. Tavallaan hämmentävää, kun rannalta merelle päin käy voimakas tuuli ja aallot silti painavat kovalla voimalla kohti rantaa. Joku kerta onnistunkin aikaansaamaan tilanteen, missä rannalta päin puhaltava tuuli heittää laudan pääni yli vasten mereltä päin vyöryvää aaltoa. Mutta merellä noilla kahdella asialla ei taida olla paljon tekemistä keskenään. Nousuvesi kun nostaa pintaa koko iltapäivän, ja aallot nostavat koko ajan rantaviivaa ylemmäksi. Ja sitä mukaa aallot myös paranevat.

Sinnittelen viiteen asti jo hiipuvilla voimillani (ottaa ihan kiitettävästi kropan päälle), ja päätän vielä yhden aallon verran yrittää. Eikö tietysti aalto olekin vähän liian iso, ja hätiköin ja tipautan itseni vähän huonoon aikaan laudan päältä jostain kumman syystä. Lopputuloksena lauta kolahtaa kupoliin sen verran, että eiköhän se ollut sitten sen oluen aika rannalle pystytetyssä baarissa muita kyytiläisiä odotellessa. Hyvä fiilis jäi kuitenkin yleisesti ottaen, ehdottomasti voisin jatkaa harjotteluja uudemman kerran. Aloinkin jo miettiä, että pitäisikö sittenkin ensi viikolla vielä palata tänne tai toiselle surffirannalle, ihan vaan että jos se toisella kerralla jo pikkasen paremmin sujuisi. Ensin kyllä parmepi ehkä katsoa miten kärventynyt naama seuraavana aamuna on, aika armottomassa paahteessa sitä kuitenkin tuli koko päivä oltua aurinkorasvalisäilyistä huolimatta. Se mitä eniten pelkäsin, oli juuri tuo laudan kanssa yhteenotto. Se kun on kuitenkin koko ajan sidottuna tiukasti toiseen jalkaan kiinni, mikä on kyllä tavallaan todella ymmärrettävää myös. Sitä olisikin ikävä lähteä joka kaatumisen jälkeen etsimään pitkin rantaviivaa tai sitten enemmän mereltä päin. Eniten silti ihmettelin jälkeenpäin sitä tosiasiaa, että rimpuilin koko ajan meressä piilarit päässä enemmän ja vähemmän nenä pinnan tuntumassa ja siitä huolimatta molemmat linssit tulivat vielä takaisin kylään päässä!

Samalla rannalla oli ensikertailaisina myös mukava kanadalaispariskunta, joiden kanssa ihmeltetiin lajin vaikeutta. Minun saamistani ennakkotiedoista huolimatta heille oli kerrottu, että tähän aikaan vuodestakin olisi mahdollisuus mennä katsomaan rannoilla majailevia kilpikonna ja niiden pesimistään. Tämä ei siis minun oppaani ja kyselyjenikään mukaan olisi mahdollista kun vasta huhtikuusta eteenpäin. He olivat suunnitelleen menevänsä retkelle omatoimisesti vuokra-autollaan, joten pyysivät minuakin mukaan. Päästyäni surffirannalta kaupunkiin ja pestyäni pahimmat hiekat pois kävinkin heidän hotellillaan, mutta kuulemma tarkempaa tietoa kysyttyään olivat saaneet selville, että heidän ei-nelivetoautolla ei olisikaan pimeässä mitään asiaan kyseisille paikoille. Todettiin, että ainakin yritettiin. Harmi sinänsä, mutta saavatpahan kilpikonnat olla nyt rauhassa vielä hetken pesäpuuhiensa kanssa, joten huomattavasti ympäristöystävällisempi ratkaisu olla lähtemättä.

Illan kuumimmaksi menomestaksi osottautui yllättäin rantakadun täkäläinen karaokebaari. Laulujen taso aikalailla samaa settiä, kun Suomessakin. Suurin ero lienee taustakuvista puuttuva negatiivinomainen kasarinainen trikoissaan, täällä tunnuttiin luottavan enemmän vuoristomaisemiin jostain kumman syystä. Yllättäin kylän kaikki suomalaiset löytyvät myös karaokebaarista, jo tutun 4 hengen seurueen lisäksi paikalla on myös 2 muuta suomalaistyttöä. Jostain syystä meno ajautuu The Pierin kautta taas samaan Iguana's baariin, jossa tuli jo keskiviikon viimeisinä tunteina hengailtuna. Toisen kerroksen rantabaari mukavassa tuulessa tuntuu tanssin jytkeessä ihan siltä, että lattia tipahtaa alas hetkellä millä hyvänsä. Luonnollisesti siellä piti törmätä muihinkin tuttuihin, viime viikon perjantaina Managuassa Mood's diskossa jammailuseurana ollut Miamin venetzuelalainen Felix loikkaa ensimmäisenä eteen.

Eiköhän tämä paikka ole tältä viikolta kuitenkin nähty, Mukava kuhmu korvan vieressä eilisestä lautaiskusta. Ja muistakin syistä jomottava kuuppa ei paranna paljon tilannetta. Mutta ei auta muu kun liikahtaa kohti Managuaa ja illan bileitä.